Ylivieskan kirkon tuhopoltto on herättänyt keskustelua myös täällä ylempänä maakunnassa. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen menetys on aina paikkakunnalle iso kolaus, sillä maakuntamme taajamissa ei ole vanhaa säilynyt liiaksi asti. Menneiden vuosisatojen rakennusperintöä ei ole meillä osattu säilyttää tarpeeksi innokkaasti.
Usein kirkot ovat paikkakuntiensa tärkeimpiä nähtävyyksiä.
Liekit nielivät Ylivieskankin kirkon palossa paljon arvokasta, mitä ei saada koskaan takaisin. Merkittävä pala kotiseutuhistoriaa on poissa.
Lakeuden alueella vanhojen pyhättöjen menettämisestä on kokemusta. Viimeisimpänä tuli nieli Hailuodon vanhan kirkon vuonna 1968.
Tyrnävän vanha kirkko tuhoutui tuhopoltossa 151 vuotta sitten.
Oulunsalon kirkon sytytti salama 1882. Vain 27 vuotta palvellut kirkko paloi käyttökelvottomaksi. Samana päivänä, 14. kesäkuuta, paloi salaman iskusta myös Lumijoen kirkko.
Ylivieskan kirkkopalon jälkeen monet asiantuntijat ja viranomaiset ovat julkisuudessa todenneet vastaavien tulipalojen estämisen kokonaan olevan hankalaa. Pääsiäisen ikävän uutisen jälkeen seurakunnissa on syytä kuitenkin tarkistaa, että kaikki mahdollinen ennakkovarautuminen on tehty.
Myös alueemme kuntien upeat kotiseutumuseot ja niiden kokoelmat ovat haavoittuvaisia. Miten paloturvallisuus on otettu niissä huomioon?
Ylivieskan kirkkopalo näyttää olleen yksittäisen henkilön tekemä.
Tarvetta on miettiä sitäkin, löytävätkö omiin ongelmiinsa apua tarvitsevat ihmiset ojentavan käden ja avun helposti, vai löytävätkö ollenkaan. Säästö-Suomessa esimerkiksi mielenterveystyöstä ja -palveluista tehtävät leikkaukset näkyvät arjessa.