OULUNSALO Metallinsininen dollarihymy, jossa kromi kiiltää. Käyntiä ärjyä, niin kuin V8-koneilla on. Kyyti kuin vesisängyllä ajaisi.
Oulunsalolainen Reijo Ervasti on syystä ylpeä kolmenkymmenen vuoden takaisesta hankinnastaan, joka tänäkin vappuna nähdään Oulun seudun mobilistien perinteisessä vappuajossa. Auto on DeSoto Firedome vuosimallia 1959.
Ervasti löysi silmäteränsä 80-luvun lopulla Kaliforniasta Yhdysvalloista. Hän oli etsinyt autoa pitkään, sillä sen piti täyttää monta kriteeriä. Eikä mieluisien jenkkiautojen etsiminen rapakon takaa ennen internetaikaa ollut ihan vaivatonta.
– Etsin sopivaa autoa puoli vuotta. Monta puhelinsoittoa piti tehdä, Ervasti kuittaa.
Tämä yksilö oli juuri sitä mitä hän etsi. Rungoltaan terve auto, jossa ei olisi ruostetta tai hitsaussaumoja. Muuta pikku puuhaa autossa sitten riittikin.
– Sisustus oli sellaisessa kunnossa, että osa piti lapioida pois. Aurinko oli haalistanut värit, ja autoa oli kolaroitu sekä edestä ja takaa. Sen saattoi juuri ja juuri ajaa Helsingistä Oulunsaloon – vaikka se syttyi välillä palamaankin Lahdessa, Ervasti nauraa.
Ostopäätöksen ratkaisivat aivan muut asiat kuin priima ulkomuoto. Kun muut halusivat ostaa jenkeistä kaksiovisia coupe-mallisia Chevroleteja ja Cadillaceja, Ervasti ei. Hän halusi neliovisen tolppamallisen auton, jollaista muilla ei olisi.
DeSotoa valmistettiin USAssa vuodesta 1928 vuoteen 1960 saakka. Ervasti etsi DeSotoa, joka olisi valmistettu vuosien 1957-60 välissä.
– Koska näinä vuosina amerikkalaisautojen eturenkaan eteen asennettiin jousiteräksestä olevat viikset, jotka katukiven reunaan osuessaan varoittivat liian lähelle ajamisesta. Kun vielä luin alan lehdestä, että vuoden 1959 amerikanraudat ovat muulle maailmalle varoittava esimerkki amerikkalaisesta autosuunnittelusta ja sen ylilyönneistä, päätin, että tuon vuosimallin auton minä ostan!
Ervasti itse ei koe DeSotonsa hienouksia ylilyönteinä. Entisöidessään hän on oikonut ja asentanut autoonsa liki 50 metriä ruostumatonta listaa. Auton maalipinnassa on käytetty kahta sävyä metallinhohtosinistä. Ikkunat on sävytetty korin värisiksi.
Muitakin erikoisuuksia löytyy. Edessä on vääntövarsijousitus, ja jousituksen korkeus on säädettävissä sekä edessä että takana. Käsijarru ottaa kiinni kardaaniakseliin.
– Katsastuksessa siinä ei ole millinkään heittoa, auton omistaja huomauttaa tyytyväisenä.
Autossa on alkuperäisvarustuksena ilmastointilaite. Automaattivaihteet voi halutessaan vaihtaa nappipainikkeesta. Myös ilmastointi ja lämmitys hoituu nappeja painelemalla. Sisätilojenkin värityksessä on käytetty ainakin viittä eri väriä ja useampaa verhoilukangasta.
Auton avaimetkin on valmistettu titaanista.
DeSoton entisöimiseen käytettyjä tunteja tai euroja Ervasti ei – tietenkään – ole laskenut. Sisäverhoilukankaat hän teetti, mutta asensi ne itse paikalleen. Myös maalaamisen hän halusi antaa ammattilaisen tehtäväksi.
Lähes kaikki muu sitten tehtiinkin omalla pajalla.
Hän korjasi jäähdyttimen, lämmityslaitteen kennon, laturin, startin ja ilmastointilaitteen. Lisäksi autoon piti tehdä venttiiliremontti. Remonttia tehdessään piti muistaa myös muutama pikkujuttu. Tilavuudet on ilmoitettu gallonina, paineet PSI:nä, momentit jalkapaunoina, ja pultit ovat tuumakokoja.
– Milliset hylsyavainsarjat eivät passanneet.
DeSoto on museorekisterissä, mutta Ervasti on ajanut sillä noin 50 000 kilometriä.
Ervastia naurattaa muuan reissu Pohjois-Ruotsin mobilistien talviralliin. Hän istui DeSotossaan kavereidensa kanssa stetsoni päässään, kun ruotsalaislehden toimittaja tuli kyselemään menopelistä.
– Hän ihmetteli, miten olimme ajaneet tällä autolla Ruotsiin, vaikka oli talvi. Vastasin, että tämä yhdistelmä sopi mulle just: V8-moottori, automaattilaatikko ja takavetoinen auto. Seuraavan päivän lehdessä juttu oli otsikoitu: ”Finska raggare”, Ervastia huvittaa.
DeSoto ei ole suinkaan Ervastin ainut menopeli. Hän on entisöinyt moottoripyöriä, rakentanutkin yhden yksipyöräisen moottoripyörän (Yks Rengas Rekeén) sekä entisöinyt myös Triumphin, Vauxhallin ja Chryslerin.
Ervasti sanoo ettei ole rakastunut autoihinsa. Kyllä hän voisi jonkin niistä myydäkin, jos vain hinnasta päästään yksimielisyyteen.
– Esimerkiksi Danny oli Ouluhallissa aikoinaan järjestetyn Onnenmaa-illan jälkeen ostamassa minulta DeSotoa. Hän kävi kolme kertaa pyytämässä, että esittelisin autoa hänelle. Danny ei kuitenkaan tehnyt tarjousta. Olisin kyllä myynyt, jos olisi tehnyt, Ervasti hymyilee vinosti.
Reijo Ervasti ei ole niitä museoautoharrastajia, jotka pelkäävät entisöintityönsä tuhoutuvan, jos autolla lähtee liikenteeseen. Hän käyttää lapsenlapsiaan autoajelulla ja saattaapa joskus piipahtaa töissä tai kauppareissulla jollakin aarteistaan.
– Minä ajattelen, että on tärkeää osallistua entisöidyillä autoilla eri tapahtumiin ja ajaa niillä muutenkin. Pieni vetoketjun tekemä lommo tai naarmu on pieni hinta, jos toinen vaihtoehto on säilyttää autoa 30 vuotta kotona pressun alla ilman, että kukaan sitä koskaan näkee.
Myös perhe on suhtautunut intohimoiseen harrastukseen aina ymmärtäväisesti.
– Sanovat, että tallissa mies on tallessa!