NAMIBIA 15 hengen ryhmä Kempeleen ja Karjasillan seurakunnista on parhaillaan kolmen viikon mittaisella matkalla Namibiassa, eteläisessä Afrikassa. Matkalla tutustutaan Namibian evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan ja seurakuntiin ja suomalaisen lähetystyön historiaan sekä Namibian upeaan luontoon.
Matkaryhmä on toiminut kahden vuoden ajan keräten matkakassaa erilaisilla talkoilla. Karjasillalla kirkkokahvituksien yhteydessä on kerätty vapaaehtoista kahvimaksua, jonka tuotto käytetään kokonaisuudessaan seurakuntien ja paikallisten ihmisten auttamiseen.
Matkalaiset on otettu kaikkialla lämpimästi vastaan.
– Erityisen sykähdyttävää oli kuulla Namibian kirkon keskustoimiston työntekijän sanat aamuhartaudessa. Hän sanoi, että namibialaiset eivät ainoastaan tiedä asioita ja ihmisiä Suomesta, vaan että me suomalaiset olemme heidän sydämissänsä, Annikka Mäkelä kertoo.
Suomen ja Namibian välinen yhteistyö juontaa juurensa 160 vuoden taakse, jolloin ensimmäiset suomalaiset lähtivät työhön Ambomaalle. Heidän joukossaan oli Martti Rautanen, joka asettui asumaan Namibian pohjoisosaan, Olukondaan.
Nyt Olukondasta löytyy Rautasen kotiin tehty Nakambale-museo, joka kantaa Rautasen saamaa lempinimeä. Rautanen käytti päässään hattua, mikä oli outo asia paikallisille. He luulivat hattua koriksi ja alkoivat sen vuoksi kutsua Rautasta Nakambaleksi.
Suomessa Martti Rautasta on kutsuttu Ambomaan Agricolaksi hänen käännettyään Raamatun ndongan kielelle.
– Martti Rautasen tekemä työ herättää kunnioitusta. Hän antoi työlle koko elämänsä, Hilkka Kaikkonen kuvailee Olukondassa vietetyn päivän kokemuksia.
– Rautasen haudan äärellä voi todella tuntea sen, että elämä Ambomaalla ei ole ollut helppoa. Osa Rautasen lapsista menehtyi jo aivan pienenä malariaan ja heidät, kuten Martti ja hänen vaimonsa Anna Frieda, on haudattu Ambomaan hiekkaan alueen vanhimman kirkon viereen.
Kempeleen ja Karjasillan ryhmä on osallistunut matkan aikana jumalanpalvelukseen pääkaupungissa Windhoekissa ja pohjoisessa Ongwedivassa.
– Molemmissa paikoissa seurakunnan moniääninen ja voimakas laulu on tehnyt suuren vaikutuksen. Kirkot ovat täynnä väkeä ja suurin osa virsistä on tuttuja suomalaisesta virsikirjasta, kuvailee Marja-Liisa Jääskeläinen.
– Ihmiset pukeutuvat parhaimpiinsa tullessaan kirkkoon ja se luo yhteiseen jumalanpalvelukseen juhlan tunnun. Siitä näkee, että jumalanpalvelus on ihmisille tärkeä.
Pääkaupungissa, köyhien asuinalueella Katuturassa, jumalanpalvelusta vietetään vielä rakenteilla olevassa kirkossa. Toivo Tirrosen nimeä kantavassa kirkossa on jo seinät ja katto, mutta osa ikkunoista puuttuu, alttarialue on keskeneräinen ja sähkötyöt viimeistelemättä. Ryhmän keräämillä kahvimaksuilla hankitaan Katuturan kirkkoon nyt kaksi ikkunaa lisää. Matkaryhmä on vienyt lahjoituksena seurakuntiin myös alboja, virsikirjoja, Raamattuja, kyniä ja lapsille leluja.
Vauvan nuttuja ja silmälaseja on viety silmäklinikalle Onandjokwen sairaalaan, joka myös on suomalaisen lähetystyöntekijän, Selma Rainion perustama.
Suomalaisten lähetystyöntekijöiden toimesta alkanut seurakuntien, sairaaloiden ja koulujen toiminta on siirtynyt jo paikallisten käsiin. Kaikesta käy ilmi kiitollisuus suomalaisia ja heidän tekemäänsä työtä kohtaan. Namibialaiset haluavat siirtää suomalaisten ja namibialaisten välisen ystävyyden perinnön myös tuleville sukupolville. Jopa suomalaisten vuosikymmeniä sitten istuttamat puut halutaan säästää.