KEMPELE Kolmetoista alaskanmalamuuttia toivottaa vieraan tervetulleeksi raikuvalla haukulla ja vimmatulla hännänhuiskeella Anne Arvolan ja Marko Vesterisen kotipihalle Kempeleen Rajakorpeen.
Yksi koirista viilettää pitkin pihamaata vapaana.
Se on Dille, tuore Suomen mestari. Parivuotias alaskanmalamuuttiuros ei palkinnolle korvaansa lotkauta, mutta emäntä Anne Arvola liikuttuu lähes kyyneliin muistellessaan parin viikon takaista rekikoirien SM-kilpailuviikonloppua Lieksassa.
Suomenmestaruus irtosi keskipitkältä matkalta, neljän koiran valjakolla. Dillen lisäksi voitokkaassa koiraporukassa juoksivat Oodi, Sitka ja Asko.
– Kisa ajettiin kolmena perättäisenä päivänä siten, että kullekin päivälle matkaa taitettiin noin 33 kilometriä, Arvola selittää ja jatkaa:
– SM-kullasta tekee erityisen hienon se, että minulla oli reen edessä melko nuori ja kokematon porukka, enkä itsekään ole kilpa-ajajana mikään konkari keskipitkällä matkalla. Tähän saakka Marko on ollut se meidän perheen ”ykköskuski”.
SM-pokaaliakin enemmän Arvola on mielissään siitä, että koirien motivaatio pysyi korkealla vielä kolmantenakin kisapäivänä.
Se kertoo paitsi onnistuneista koiravalinnoista, myös hyvin suunnitelluista ja toteutetuista treeneistä ja koirien huolenpidosta, jotka haukkaavat leijonanosan kempeleläispariskunnan vapaa-ajasta.
– Menestys on mukavaa bonusta. Tärkeintä tässä harrastuksessa on se, että niin kuski kuin koirat nauttivat hommasta. Ja sitä me todella SM-kisoissa teimme, nautimme! Ajoin kolmannen päivän viimeisen kolmanneksen liikutuksen kyyneleet silmissä ja koirat antoivat kaikkensa maaliin saakka.
Anne Arvolan ja Marko Vesterisen alaskanmalamuuttiharrastus alkoi vuosituhannen vaihteessa pariskunnan muutettua saman katon alle Kempeleen Ristisuolle.
– Molempien lapsuudenkodissa oli ollut koiria, joten tuntui luonnolliselta hankkia nelijalkainen perheenjäsen myös yhteiseen kotiin. Markon lievän allergian vuoksi koiran oli oltava säänkestävä ja pärjättävä ulkona.
Alaskanmalamuutin kuva koirakirjassa teki molempiin suuren vaikutuksen. Pariskunta ryhtyi tutkimaan, millainen rotu on kyseessä ja löytyykö rodun kasvattajia Suomesta.
– Vaikka alaskanmalamuuttien rekisteröintejä oli tuolloin vielä vähän, aika oli otollinen ja jo parin kuukauden kuluttua ensimmäinen alaskanmalamuuttimme Hugo saapui värittämään arkeamme, Anne Arvola kertoo.
Valveutuneina koiranomistajina Arvola ja Vesterinen halusivat tarjota nelijalkaiselle perheenjäsenelleen rodulle luontaista tekemistä; reen sekä kuorman vetoa.
– Siitä se lähti. Vuoden kuluttua meille tuli aikuisena kodinvaihtajana Hugon sisko Alma ja lähdimme heti kokeilemaan, miten reki liikkuu kahden koiran vetämänä. Ja hyvinhän se liikkui.
Kun harrastukselle oli annettu pikkusormi, se vei koko käden. Pariskunta muutti väljemmille vesille Rajakorpeen, koiramäärä kasvoi ja viikonloput täyttyivät rekikoira- ja kuormanvetokokeista ja -kilpailuista, parhaimpana saavutuksena Marko Vesterisen MM-kulta sprinttimatkalta kahden koiran valjakolla vuonna 2008.
Tänä päivänä Arvolan ja Vesterisen laumaan kuuluu parikymmentä alaskanmalamuuttia. Osa koirista asuu yhteistyökumppanin Sari Kinnusen luona Utajärvellä, jossa syntyy säännöllisesti myös uusia rodun edustajia Utamuutin kennelnimellä.
– Tavoitteena on kasvattaa omien kasvattien osuutta laumassa kokoajan. Sprintit olemme jättäneet vähemmälle, keskitymme nykyisin keskipitkiin- ja pitkiin matkoihin. Kisaamme harkiten, panostamme määrän sijasta laatuun. Jokaiselle koiralle on myös tavoitteena saada kuormanvetotuloksia.
Arvola ja Vesterinen tähdentävät, että pelkäksi pihakoristeeksi tai sohvanlämmittäjäksi alaskanmalamuuttia ei kannata hankkia.
– Alaskanmalamuutti on luotu reen eteen. Urheilullisuuden lisäksi kyseessä on erittäin fiksu ja jääräpäinen rotu, jonka omistajalla tulisi olla aikaa ja mielenkiintoa perehtyä koiran kouluttamiseen.
– Helpolla muutin kanssa ei pääse, mutta kun sille tarjoaa sopivassa suhteessa rajoja ja rakkautta sekä rodunomaista tekemistä, on se koirakaveri vertaansa vailla, kempeleläispariskunta sanoo.
