Lehtori Liisa Tölli kertoi seurakunnan historiasta. 100-vuotisjuhlat olisi voitu pitää jo 1999, sillä Lumijoki erotettiin Limingan seurakunnasta vuonna 1899. Itsenäistymisen ehtona tosin oli se, että virassa olevan kappalaisen palkanmaksu lakkautuu.
Emil Åström oli juuri aloittanut kappalaisena, eikä hänellä ollut kiirettä pois. Lumijokisten piti odottaa vuoteen 1917, jolloin Töllin lähteiden mukaan koko kylä kävi äänestämässä Åströmin Limingan kirkkoherraksi – ja saivat viimein oman seurakuntansa. Matti Hiltula äänestettiin ensimmäiseksi kirkkoherraksi uuteen seurakuntaan vuonna 1918.
Herännäisyys oli vahvasti läsnä seurakunnan ensi vuosikymmeninä 1960-luvulle asti. Vanhoillislestadiolaisuus saavutti kylän 1868 paikkeilla ja rauhanyhdistys perustettiin 1945. Viime vuosien muuttoaallossa moni vanhoillislestadiolainen on löytänyt asuinpaikakseen Lumijoen.
Töllin mukaan Rauhanyhdistys ja seurakunta ovat toimineet sujuvasti rinnakkain ja molempien vaikutus on näkynyt voimavarana. Tämän vahvistaa myös Lumijoen Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Eskola. Yhteistyö on luonnollista ja molemminpuolista ja ovet pysyvät avoimina kaikelle kansalle.
Jumalanpalvelukseen ja juhlaan osallistui kolme entistä kirkkoherraa: Esko Jaatinen, Matti Vainikainen sekä Markku Tölli. He muistelivat aikaansa Lumijoella. Jaatisen virka jäi lyhyeksi, mutta Lumijoki löysi tiensä hänen sydämeensä, olihan se hänen ensimmäinen vakituinen virkansa.
Vainikainen johti seurakuntaa 1970-1995.
Hän huomasi tullessaan, että vaikka seurakunta on pieni ja kirkkoherra ainoa päätoiminen viranhaltija, on seurakunnassa tehty laaja-alaisesti työtä. Kirkosta eronneita oli vähän.
Oli työmaatakin, alkaen uusien urkujen ja lämmityksen hankkimisesta. Ikivanha kuumailmalämmitys aiheutti sen, että vaikka jumalanpalveluksen alkaessa lämpötila saattoi olla hartiatasolla siedettävä, penkit olivat jäässä ja parvella hikoiltiin hellelukemissa.
Tölli toimi kirkkoherrana tähän vuoteen asti. Hänelle mieleen on jääny vahva talkoohenki. Kirveeseen, lapioon ja muuhun työvälineeseen tarttuivat helposti kaikki titteliin katsomatta – niin seurakunnan työntekijät kuin seurakuntalaisetkin. Kirkon katto saatiin kunnostettua ja vankka kiviaita kiertää nyt tonttia.
Hän antaa esimerkin erään nuoren miehen työmoraalista. Kun pari vuotta sitten kaadettiin isoa tukkipuuta seurakunnan mailta, mies ajoi ja kokosi puuta lanssiin kolmen päivän ajan. Laskua hän ei suostunut työstä kirjoittamaan, sillä omaatuntoa soimasi vielä se, kun aitatalkoot olivat jääneet aiemmin väliin. Se piti hyvittää.
– Pappeja ja rovasteja nostetaan helposti jalustalle, mutta tavallinen lumijokinen on syytä nostaa vielä korkeammalle, Tölli sanoo.
Jaatisen aikaan syntyi seurakuntatalo ja kirkko sai lasimosaiikit. Hän muistelee, kuinka Ylilaurin miehet ovat tehneet kirkkoon puutöitä jo kolmessa sukupolvessa. Vainikasen muistaa, kuinka sodan jälkeen erään sotaveteraanin hutera talo kunnostettiin yhteistuumin.
Isolta osin talkoohengen ansiosta Lumijoen seurakunta onkin velaton, vaikka kirkkorakennuksia ja pihamaata on kunnostettu ja uudistettu ahkerasti.
Myös virkaatekevä kirkkoherra Erja Oikarinen on huomannut hyvän talkoohengen. Pienessä seurakunnassa talkoolaisilla ja luottamushenkilöiden työpanoksella ja asiantuntemuksella on valtava merkitys. Kirkon rakennusprojekteissa pääsee tekemään kunnon töitä oman osaamisensa puitteissa. Se innostaa sekä sitouttaa.
– Pienessä seurakunnassa me tarvitaan aidosti toisiamme. Yhteisöllisyys syntyy yhdessä tekemisestä.
Maailma on muuttunut ja kirkolla on paineita muuttua mukana. Vainikainen on huolestunut maallistumisen leviämisestä kirkkoonkin. Mutta tilanteeseen sopeudutaan, onhan kirkossa paljon vahvalla pohjalla olevaa ja iloittavaa.
Jaatisen mukaan kirkolla on haastetta tuottaa sisältöä tänä päivänä. Lakeuden katedraalilla on kuitenkin hyvät edellytykset tarjota mahdollisuuksia rohkeillekin hankkeille.
Tölli kaipaa pysyvyyttä, vaikka muutokseenkin on aina sopeuduttu.
– Alkaisin ortodoksikirkon papiksi, jos vaan parta kasvaisi. Taitaa olla pysyvyyden kaipuu vanhuuden merkki, hän vitsaili.
Yhdessä tuumattiin, että vaikka ajat muuttuvat ja kirkkoherrat vaihtuvat, sana pysyy samana.