Luonnonyrttien hyödyntäminen oli aikoinaan luonteva osa suomalaista kulttuuria. Vanha kansa tiesi, miten luonnonantimia käytetään ruokatarpeina, korvikkeina ja jopa lääkkeenä. Ijäksen mukaan moni keski-ikäinen kertoo keränneensä mummonsa kanssa kuusenkerkkiä. Sitten tapahtui jotain. Mihin tietous luonnossa vapaana kasvavien raaka-aineiden hyödyntämisestä oikein katosi?
– En osaa sanoa mitä tapahtui, mutta tieto katkesi ja joku sukupolvi jäi välistä. Ehkä se johtuu siitä, kun tuli marketit ja ruoan sai ostettua helpommin sieltä. Aika moni sanoo tänä päivänä, ettei osaa tai uskalla kerätä villiyrttejä, Ijäs toteaa.
Tällä hetkellä villiruoka on erityisesti nuorten ja keski-ikäisten naisten suosiossa. Miehillekin se kuitenkin maistuu. Tosin joskus ruoan maistaminen vaatii pientä suostuttelua.
– Usein ihmisillä on ennakkoluuloja. Ja on se vähän asennekysymyskin. Etelä-Suomessa villiyritit ovat jo varsin tuttuja, mutta Oulun pohjoispuolella asenne on erilainen. En tiedä mistä se johtuu.
Ijäs saapuu Oulunsaloon villiyrttikursseja ja -retkiä pitämään. Kolmen erillisen kurssin aikana pääsee sekä valmistamaan ruokaa Oulunsalon kylätalolla että keräämään aineksia Varjakan saaresta. Lisäksi tarjolla on poimijakoulutus, joka suositellaan hankittavaksi villiyrttejä myytäessä.
Ijäs kertoo vierailleensa Varjakan saarella viime vuonna. Saarelta löytyy kerättäväksi ainakin vuohenputkea, nokkosta, apilaa, karhunputkea, kuminaa, käenkaalta, horsmaa, mesiangervoa ja siankärsämöä. Hän kuvailee aluetta optimaaliseksi keruukohteeksi, sillä kasvusto on niin monipuolista ja myös puhdasta.
Syötäväksi tarkoitettua evästä kerätessä onkin tärkeää varmistaa, että keruualue on puhdas. Keruu on paras tehdä kuivalla säällä aamupäivän aikana.
– Esimerkiksi viljeltyjen peltojen läheltä ei kannata kerätä, sillä siellä voi olla lannoitusaineita. Eikä myöskään kerätä teiden läheltä tai alueilta, joissa on teollisuutta.
Myös kompostit, navetat sekä kaatopaikat on syytä kiertää kaukaa, vaikka niissä usein houkuttelevan paljon nokkosta kasvaakin.
Luonnonantimia kerättäessä on aina noudatettava myös jokamiehenoikeuksia. Ruohovartisten kasvien, kuten horsman ja nokkosen, poimimiseen ei tarvitse kysyä maanomistajan lupaa, mutta puita hyödynnettäessä tilanne on toinen. Esimerkiksi koivunlehtiä ja kuusenkerkkiä kerätessä tulee olla lupa kysyttynä.
Nyt eletään luonnonyrttien keräilyn, eli hortoilun, kannalta otollisimpia aikoja. Ijäksen mukaan paras aika keräilyyn on tavallisesti ennen juhannusta. Poikkeuksellisen lämmin toukokuu vauhditti kuitenkin kasvukautta tänä vuonna. Luonto on muuttunut ylipursuvaksi yrittitarhaksi.
– Tuntuu, että kaikki tulee syliin. Keli yllätti. Kuusenkerkkä on nyt viimeistään jo kerättävä. Nokkosten ja horsmien versot menivät jo, mutta lehdet ovat vielä käytettävissä.
Aloittelevan hortoilijan kannattaa aloittaa poimintapuuhat helposti tunnistettavista lajeista, kuten nokkosesta ja voikukasta. Kaikkien tuntemaa voikukkaa löytyy joka kotipihalta, ja se on lähes täysin hyödynnettävissä.
– Nupuista voi valmistaa kapriksia ja lehdistä salaattia. Voikukkalajeja on satoja, ja voimakkaasti sahalaitaset lehdet ovat kitkerämpiä. Juuretkin voi käyttää, ja niitä voi kerätä aina sulan maan aikana, Ijäs huomauttaa.
Useilta kotipihoilta löytyy myös paljon muutakin syötäväksi kelpaavaa, kuten apilankukkaa, kuusenkerkkää, koivunlehtiä, siankärsämöä ja vuohenputkea.
– Kuusenkerkkää voi käyttää esimerkiksi salaatissa tai smoothiessa ja koivunlehdistä voi tehdä juomaa. Siankärsämö taas puolestaan on köyhän miehen pippuri, Ijäs vinkkaa.
Kasvien tunnistaminen on villiyrttien hyödyntämisessä ehdoton vaatimus, sillä osa kasveista voi olla myrkyllisiä. Ijäs itse on pohjakoulutukseltaan sairaanhoitaja, minkä ansiosta hän voi antaa kursseillaan monipuolista oppia ja myös varoituksen sanoja. Hän muistuttaa, että esimerkiksi teeksi ja salaatin lisukkeeksi sopiva mesiangervo sisältää salisyylihappoa, josta valmistetaan myös aspiriinia. Sen kanssa tulee noudattaa varovaisuutta, mikäli on syystä tai toisesta yliherkkä aspiriinille.
– Eikä mitään villiyrttejä kannata syödä ämpärillistä kerralla, hän huomauttaa.
Luonnosta kerätyt ruokaainekset kuivataan heti poimimisen jälkeen. Nokkonen voidaan ryöpätä, pakastaa tai käyttää heti. Kuivatuksen voi hoitaa kuivurissa, uunissa, pöytäpuhaltimella tai vaikkapa nostamalla yrtit nippuina kattoon roikkumaan.
– Kasvien on oltava niin kuivia, että ne rapisevat. Jos kosteutta jää, ne homehtuvat.
Kuivatut villivihannekset säilyvät kosteudelta ja auringonvalolta suojauttuna ainakin vuoden.