Harmaana torstaiaamupäivänä Hirvinevan vanhalle turvetuotantoalueelle on kokoontunut reipashenkinen kalaporukka. Äijäpajan onkiretkellä osallistujia on viisi.
– Tänään osallistujamäärä jäi vähän vaisuksi. Keskimäärin meidän kokoontumisissamme on 12,3 henkeä, Äijäpajan vetäjä Arto Tuohimaa kertoo.
– Ovat vielä kesälaitumilla, Matti Nikkilä arvioi.
Kääntymispaikalla onkia valmistellaan varmoin ja tottunein elkein. Koukun ei sovi olla liian iso, tänään ongitaan pääosin ahventa, mahdollisesti haukeakin. Jokaisella onkiretkeläisellä on kalastuskokemusta useammalta vuosikymmeneltä.
– Nuorimmat pajalaiset ovat vähän päälle kolmekymppisiä, keski-ikä lienee jossain 50 ja 60 ikävuoden välimaastossa. Tällä reissulla keskiarvo on päälle 60, Tuohimaa laskeskelee.
Pian siirrytään rantaan. Madot pujotetaan koukkuihin ja odotellaan kireitä siimoja. Mitään ei tapahdu. Liekö täällä kalaa ollenkaan? Parempi vaihtaa paikkaa.
Ensimmäiset ajatukset Äijäpajasta heiteltiin ilmoille jo 2012. Keskusteluja käytiin tilasta, joka olisi omistettu miesten kokoontumiselle ja harrastuksille. Reilut pari vuotta sitten perustettiin työryhmä suunnittelemaan asiaa.
Viime vuoden aikana nikkarointipaikka lopulta muotoutui seurakuntatalon ja pappilan pihapiiriin. Piharakennuksen päädyn varastokäytössä ollut tila remontoitiin miesryhmälle sopivaksi.
– Kilpeläisen Reijon kanssa rakennettiin, lattiavaluissa käännyttiin Risto Viippolan puoleen. Aloituskonferenssi pidettiin viime marraskuussa. Paikalla oli 33 äijää. Siitä lähtien olemme kokoontuneet lähes joka torstai, Äijäpajan vetäjä Tuohimaa kertaa.
Vaikka pääasiallinen kokoontumispäivä on torstai, pajalla saa käydä virka-aikaan vapaasti muinakin päivinä. Eikä tilaa ole tarkoitettu pelkästään äijille, myös partiolaiset puuhastelevat pajassa. Verstaassa valmistuu lihanuijia, linnunpönttöjä ja milloin mitäkin.
– Teemme pieniä käsitöitä ja kunnostamme esimerkiksi seurakunnan tuoleja. Kaikki eivät välttämättä nikkaroi. Jotkut tulevat vain kertomaan juttuja.
Nimestään huolimatta Äijäpajaa ei ole tarkoitettu pelkästään kunnostus- tai rakennustöiden tekemistä varten. Yhdessäolo ja kanssakäyminen ovat isossa roolissa.
– Se on se kaikista tärkein. Ettei olisi syrjäytymisen pelkoa, Tuohimaa täsmentää.
Kalapaikka on vaihtunut sata metriä etäämmälle. Pian Juhani Nuutinen harppoo takaisin. Mies suuntaa kohti autojen paikoitusaluetta.
– Oli niin iso ahven, että vei koko koukun.
Onkiretkeläiset ovat löytäneet oivan ottipaikan. Pääsääntöisesti kalat ovat pieniä ja pääsevät takaisin kasvamaan, mutta on joukossa muutama komeakin raitapaita. Ahven syö jatkuvasti.
– Tänne pitää tulla lapsenlapsen kanssa, Timo Pietilä innostuu.
Pietilä on kova kalamies. Mies nostaa järvestä ahventa koko ajan. Samaa matoa on käynyt maistamassa jo kymmenkunta punapyrstöä. Kutakuinkin yhtä monta kertaa kala palautuu takaisin. Liekö sittenkin sama ahven? Kovapäinen kaveri.
– Sulan veden aikana kalastan verkolla siikajoella. Parhaimmillaan tuli 65 kiloa, puolikiloisia kaloja. Koko kesä on syöty ahvenfilettä, mutta kohta alkaa siika-aika. Kalastuksen suhteen minulla ei ole mitään uskomuksia. Paitsi se, kun merestä sanotaan, että itätuuli vie kalat kattilasta. Se pitää paikkansa.
Hirvinevan alue on Pietilälle tuttu jo entuudestaan. Ei välttämättä niinkään onkiretkien vuoksi, vaan siksi, että nämä ovat miehen vanhoja työmaita.
– Tämä järvi oli aluksi hirveän näköinen. Nythän tämä näyttää ihan sievältä.
Äijäpajassa Pietilä on ollut mukana sen alusta asti. Hän on mukana niin usein kuin pystyy, mutta aina paikalle ei pääse. Jokaisella on omat kiireensä.
– Tämä korvaa monella toriparlamentit ja vastaavat. Täällä me parannamme maailmaa. Olisi mukavaa, jos mukana olisi enemmänkin väkeä. Mukaan kyllä mahtuu.
Välineonnettumuuden uhriksi joutunut Nuutinen palaa paikoitusalueelta. Uusi koukku löytyi ja mies pääsee mukaan ahvenennostoon.
– Nyt on sellainen koukku, että tällä saa saaliksi leppäpuitakin.
Äijäpajan kokoontumisten teemat vaihtelevat viikoittain. Aiheena on ollut kullanhuuhdontaa ja riistanhoitoa, retkiä on puolestaan tehty Liisanlinnaan ja Lumijoen Varjakkaan. Tuohimaan mukaan seuraava suurempi projekti on Laavun rakentaminen seurakuntatalon pihapiiriin.
– Tehdään omin voimin alusta loppuun. Puut saamme seurakunnan metsästä. Itse salvataan ja veistetään. Meillä on tietotaitoa omasta takaa. Matti on tehnyt tällaisia aiemminkin, Timo taas katselee puut. Tässä porukassa on moniosaajia ja jokainen on hyvä jossain, pajan vetäjä kertoo.
Laavun on tarkoitus valmistua suuremman porukan iloksi. Käyttäjiksi on kaavailtu muun muassa partiolaisia. Heidän annetaan käyttää pajan tilojakin, eikä yhteistyö jää pelkästään siihen.
– Partionjohtaja Markku Korhonen on kantavia voimia Äijäpajassa. Hän on voimakkaasti mukana ja ohjaamassa tätä toimintaa muutenkin.
Eikä haittaa ole siitäkään, jos toimintaan tulee mukaan muitakin. Äijäpajan ovet ovat avoinna kaikille. Melkein.
– No sen verran on rajoitettu, että tämä on nimenomaan miesten paja, Tuohimaa naurahtaa.
Pilvinen aamupäivä on kirkastunut sieväksi auringonpaisteeksi. Ahvenetkin taisivat kyllästyä matoihin, kala ei syö enää samaan tahtiin kuin aiemmin. On tullut aika siirtyä makkaranpaistoon Hirvinevan mutterimökkiin. Katoksessa tuli on asettunut mukavaksi hiillokseksi ja ilman täyttää puhe.
– Tämä on se kaikkein paras. Tämä porina, Matti Nikkilä arvioi.
– Se katkoo päivää mukavasti. Se voi alkaa kumisaappaasta ja päättyä ydinvoimaan, Juhani Nuutinen komppaa.
Väitteet siitä, että suomalainen mies ei puhu, ovat valheellisia. Ainakin Hirvinevalla. Puhe polveilee kalastamisesta rieskaan ja sukulaisista Saudi-Arabiaan ja aina metoo-kampanjaan asti.
– Kun työura on ohi, ihmiset nököttävät paljon yksin kotona. Tämä on hyvä, kun jossain pääsee porisemaan, Nikkilä kertoo.
Siinä vaiheessa, kun on käsitelty Venezuelan öljyvarat ja inflaatio, laskeutuu hiljaisuus. Ensimmäistä kertaa koko aamupäivänä. Hiljaisuus kestää parikymmentä sekuntia. Sitten puhe jatkuu taas.
Äijäpajassa puhutaan mistä vain. Rajoja ei ole. Yhdessäolo ja kommunikointi ovat todellakin tässä ryhmässä ne tärkeimmät asiat. Vaikka ryhmä toimiikin tiiviissä yhteistyössä seurakunnan kanssa, ei se aseta toiminnalle raameja.
– Seurakunta ja Eläkeliitto ovat meille suuri tuki, mutta eivät he edellytä meiltä mitään. Meillä on vapaat mielipiteet, Nuutinen summaa.
– Seurakunnalla on paljon tarjontaa naisille, mutta miehille aika rajallisesti. Siksikin tämä paja on tärkeä juttu, Timo Pietilä lisää.
