Odottavan aika on pitkä.
Tämän voi todeta valtatie 8:n Limingan kohdalle suunniteltavista muutoksista. Moni – mukaan lukaan Limingan kunta – odotti tieosuuden kehittämisen olevan mukana niin sanotussa ydinvoimapaketissa, minkä varjolla 8-tietä remontoidaan Pyhäjoen ja Limingan välillä. Limingan alueen muutokset yltävät vain Ylivieskantien risteysalueeseen.
Nyt Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus hakee rahoitusta tiesuunnitelman tekemiseen lopulle valtatien pätkälle. Suunnitellut toimenpiteet ovat järkeviä: risteysalueiden parantamista ja lisäkaistoitusta. Liikennemäärä Ylivieskantien ja Haaransillan välillä on kova ja kasvaa edelleen. Siksi Ely väläyttelee tulevaisuuteen myös eritasoliittymiä, joihin kaavoituksissa varaudutaan. Ne ovat kuitenkin pitkän ajan visio.
Se, milloin ensimmäisen vaiheen remontti käynnistyy, on pitkässä kuusessa. Ely-keskuksesta todetaan hankkeen olevan liian pieni valtion budjettiin ja taas liian suuri perustienpidosta rahoitettavaksi. Toivoa sopii, että alueemme kansanedustajat ja muut vaikuttajat saavat potkittua suunnitelmat sellaisen rahoituksen piiriin, että muutostyöt käynnistyvät mahdollisimman nopeasti.
Suunnitelmien yhteydessä Ely vaatii, että nykyinen Honkisuontien liittymä suljetaan ja muun muassa Siklan talotehtaan rekkaliikenne ohjataan ABC:n risteykseen, Pölykujalle.
Toisaalla tässä lehdessä Sikla-konsernin toimitusjohtaja toteaa suunnitelman olevan vaarallinen. Jo ennestään hankala risteys tukitaan lisääntyvällä rekkaliikenteellä entistä vaarallisemmaksi. Risteyksestä Raahen suuntaan kääntyminen on jo nyt välillä haastavaa.
Elyn mukaan tilanteen kanssa pärjätään, mutta jos tieremontti viivästyy vaikkapa kymmenen vuoden päähän, ovat liikennemäärät entisestään ehtineet kasvaa. Toivottavasti mitään vakavaa ei pääse sillä välin sattumaan.
Järkevää olisi, että Sepänkankaan raskas liikenne ohjattaisiin vaikka väliaikaisella tiellä jotenkin muuten 8-tielle.
Turvalliset ja toimivat liikenneratkaisut ovat toimivan yhteiskunnan kivijalkaa. Määrärahoista kilpailee varmasti moni muukin hanke, mutta valtateiden pullonkaulat tulisi hoitaa ensimmäiseksi kuntoon – myös pohjoisessa.