Syk­syi­nen kyl­myys ja kos­teus tun­ke­vat si­säl­le, niin­pä ro­vas­ti kan­taa pui­ta ah­ke­raan, sil­lä seit­se­män pönt­tö­uu­nin, lei­vi­nuu­nin ja puu­hel­lan läm­mit­tä­mi­nen ovat al­ka­neet. Hy­vin hän on jak­sa­nut, vaik­ka lin­ja-au­tos­sa oli muu­an vuo­si sit­ten kirk­ko­her­ran voi­mia epäil­ty­kin seu­raa­vaan ta­paan: ”Ku­ka­han siel­lä pap­pi­las­sa kan­taa ne puut, kun niil­lä on niin mon­ta uu­nia, ja se ro­vas­ti­kin on niin hei­ve­röi­nen”.

En tie­dä, pi­täi­si­kö kui­ten­kin ol­la vä­hän huo­lis­saan, kun oli­vat kau­pun­gin kir­jas­ton kah­vi­las­sa erää­nä aa­mu­na ky­sel­leet hä­nel­tä elä­ke­läis­kort­tia. Mene ja tie­dä, sil­lä työ­ter­veys­lää­kä­ri oli il­ta­päi­väl­lä ke­hu­nut ul­ko­nä­köä ja kau­ko­nä­köä.

Il­mo­jen vii­le­tes­sä Nad­jal­la on riit­tä­nyt puu­haa hii­rien kans­sa - ke­sän ul­ko­saa­lis­tus­ten si­jaan hii­ri­a­te­ri­an voi naut­tia nyt pap­pi­lan vin­til­lä, sa­lis­sa ja keit­ti­ös­sä. Sii­tä­pä pal­kin­nok­si on saa­nut pak­sua ker­maa, ja san­gen tyy­ty­väi­sel­tä vai­kut­taa. Ke­säl­lä mei­na­si jo hätä tul­la, kun se kah­teen ot­tee­seen oli ka­dok­sis­sa. Tuli on­nek­si ko­tiin. Sii­tä­kös ihan kyy­ne­leet piti ti­raut­taa ja an­taa nuk­kua la­ka­noi­den vä­lis­sä muu­ta­ma yö. Yleen­sä Nad­ja saa naut­tia la­ka­na­öis­tä ys­tä­viem­me luo­na, kun it­se olem­me reis­sus­sa.

Täs­sä vai­hees­sa syk­syä on ta­pa­na ol­lut siir­tää ka­nat si­säl­le. Nyt olem­me ko­vas­ti poh­ti­neet, et­tä me­ni­si­vät­kö­hän ne pa­taan, ja ko­me­al­le ku­kol­le ky­syt­täi­siin tal­vi­si­joi­tus­ta. Joka toi­nen päi­vä ol­laan var­mo­ja, et­tä näin teem­me, jot­ta sel­vi­äi­sim­me tal­ven suun­ni­tel­mis­tam­me. Mut­ta sit­ten taas ol­laan ihan var­mo­ja, et­tei mis­sään ni­mes­sä.

Ol­laan kiin­nyt­ty kuk­koom­me ja ka­noi­him­me, joil­la kai­kil­la on omat ni­men­sä, ta­pan­sa ja var­sin mie­len­kiin­toi­set tu­lo­his­to­ri­an­sa meil­le. On­han niis­tä ol­lut vä­lil­lä oi­kein har­mi­a­kin, kun ovat ka­ran­neet tai kai­va­neet pi­o­ni­pen­kin pi­lal­le. Minä eh­do­tin, et­tä an­ne­taan hy­vin mu­ni­vil­le mah­dol­li­suus ja muut pois. Niin­pä ro­vas­ti kuu­luu jut­te­le­van ka­noil­le, et­tä voi, voi, mu­ni­kaa nyt hy­vät rou­vat, et­tei ruus­tin­na pane tei­tä suu­pa­loik­si.

Mie­tit­tiin si­tä­kin, et­tä osat­tai­siin­ko teu­ras­taa it­se vai pyy­de­tään­kö apu­voi­mia. Muu­ten me­ni­si sii­hen mal­liin, et­tä toi­sel­la pöl­kyl­lä oli­si iPad, jos­sa Yo­u­Tu­bes­ta pyö­ri­si teu­ras­tus­vi­deo ja toi­sel­la pöl­kyl­lä kana.

Su­loi­set ka­rit­sam­me Ali­na ja Joo­na­tan ovat kas­va­neet hy­vän ko­koi­sik­si. Mie­len­kiin­tois­ta on jäl­leen ol­lut seu­ra­ta lam­pai­den puu­hia. Hyvä fii­lis­hän sii­tä tu­lee, kun juok­se­vat mä­kät­tä­en vas­taan ja sit­ten syö­ty­ään mä­reh­ti­vät tyy­ty­väi­se­nä. Iloa niis­tä on näyt­tä­nyt ole­van myös kai­ken ikäi­sil­le ohi­kul­ki­joil­le. Ovat tain­neet pääs­tä use­aan va­lo­ku­vaan­kin. Sa­non­pa vaan, et­tä nii­den rap­sut­te­lus­sa pa­ra­nee kui­vat kä­det ja sie­lu le­pää.

Joka syk­syi­seen ta­paan odo­tam­me pik­ku­pak­ka­sia, ja on­nel­li­sen ke­sän viet­tä­neet lam­paat muut­ta­vat pap­pi­lan pa­kas­tee­seen odot­ta­maan so­pi­vaa het­keä hy­vän pu­na­vii­nin kera.