Suvaitsen

18.01. 07:00

Luin haastattelun, jossa merkittävältä suomalaispoliitikolta kysyttiin mielipidettä suvaitsevaisuudesta.

Hän ei piittaa suvaitsevaisuudesta, koska suvaitsevaisuus on aina ylhäältä alaspäin katsovaa ja yläpuolelle asettumista. Hän sanoo olevansa enemmän moninaisuuden kannalla.

Mietin vastausta ja olen aluksi hyvin, hyvin ymmälläni. Olen pitänyt häntä ihailtavan avarakatseisena, suvaitsevaisuuden puolesta rohkeasti eturintamassa kulkevana. Siis oivallisena yhteisten asioiden hoitajana.

Joudun pysähtymään yhden sanan äärelle. Suvaitsevaisuus on merkinnyt minulle tähän asti hyvettä, jonka soisi asuvan mahdollisimman monessa ihmisessä.

Suvaitsevainen on esimerkillinen monessa asiassa. Hän hyväksyy kaikenlaisen erilaisuuden, erilaiset ihmiset, rodut, kielet, tavat, vakaumukset, sukupuoliset suuntautumiset, mielipiteet. Erilaisen erilaisuuden.

Ja nyt arvostamani ihminen sanoo, että ei piittaa suvaitsevaisuudesta! Onko hän piilorasisti, ehkä ei niin piilokaan, ehkä hän vaan tunnustautuu jo ylimielisyydessään ajatukseen, että ei tarviste piitata.

Pohdin. Puntaroin. Uskon. En usko.Ymmärrän. En ymmärrä. Ehkä sittenkin ymmärrän vähän. Hei, minähän ymmärrän ehkä jotakin. Hänhän taitaa olla oikeassa! Miksi en ole tätä aiemmin ajatellut? Olen vain suvainnut. Olen ajatellut, että se riittää.

Suvaitsevaisuus on ehkä sittenkin ylhäältä alaspäin katsomista. Tai sitten ei. Kun suvaitsen, suostun sellaiseen, mikä on jollekulle muulle tärkeä, ja minä suostun sen armeliaasti hyväksymään. Haluan osoittaa, kuinka jalomielinen olen.

Kun olen suvaitsevainen, olen valmis hyväksymään lähipiiriini esimerkiksi eri väriset ja kieliset ihmiset, homot ja lesbot, kaikki vähän erilaiset, kummallisetkin. Niinkö se menee?

Olen ajatellut, että kun suvaitsen, teen hyvän työn. En ole laupias samarialainen, en parempi muita, mutta en huonompikaan. Minua ei vain hetkauta yhtään se, minkä värinen naapurini on, mihin hän uskoo, kenen kanssa hän vuoteensa jakaa.

Minulle riittää, että ihminen elää täysipainoista elämää omien arvojensa mukaan. Tietysti maan lakeja pitää noudattaa, mutta lakeja noudattavienkin joukossa on sellaisia, joiden kanssa en ole kaikista asioista samaan mieltä.

Samaa mieltä ei tarvitse olla. Kovin puuduttava olisi arkemme, jos olisimme kaikesta kaikkien kanssa samaa mieltä, pukeutuisimme samalla tavoin, ostaisimme kaupasta just samat ruokatarvikkeet, menisimme yhtä aikaa lenkille tai saunaan, napsauttaisimme illalla yhtä aikaa valot pois.

Huh huh, sekö olisi kivaa?

Mitähän se haastateltava oikeastaan tarkoitti? Ylhäältä alaspäin katsovaa? Pitääkö tässä nyt jättää sanavarastosta pois yksi sana, suvaitsevaisuus?

Mutta minähän nimenomaan suvaitsen. Ei minulla ole siihen muuta ilmausta.

Rita Kumpulainen