Päivä lapsena

30.11. 13:28

Sain viikonloppuna käskyn muuttua lapseksi. Ei se vaikeaa ollut. Minulla oli topakka äiti, joka piti lapsensa kurissa ja Herran nuhteessa. Olimme pihalla ja lääniä leikkeihin riitti.

Aluksi äiti määräsi minut odottamaan kiltisti, kun hän tekee vielä vähän aikaa montun kaivuuhommia. Kun olin liian kauan hiljaa, tuli uusi komento. Lapsen pitää vähän kiukutella, että eikö jo lähdetä kotiin. On niin nälkäkin.

Tein työtä käskettyä. Poljin jalkaakin ja heitin kintaat maahan hiekkalaatikon vierelle. Pikkuäiti ei siitä lannistunut, vaan otti hajareisin määräävän asennon.

– Lapsen pitää odottaa, kun äiti tienaa laskurahaa. Isikin tienaa. Istu kiltisti, niin kohta mennään syömään kanakastiketta.

Tyydyin vastaukseen ja päätin yrittää kiukuttelua. Halusin kaivuuhommiin, oman lapion. Peräseinä oli heti vastassa.

– Tämä on aikuisten kaivuuhommaa. Lapset eivät osaa monttutöitä.

Jäin odottamaan, mutta päätin hyödyntää herkullisen tilanteen.

– Äiti, miksi sinun pitää käydä aina töissä? Miksi isin, kyselin.

Vastaus tuli kuin tykin piipusta. Tietoa oli.

– Kuuleppa lapsi, aikuiset käyvät töissä, että lapset saavat ruokaa ja ovat hoidossa. Niistä pitää maksaa, kuului selitys.

Pikkuäiti sai montun valmiiksi, mutta roolit eivät vaihtuneet. Topakasti hän tarttui käteeni ja veti minut leikkimökkiin. Portailla hän käski minun kiukutella.

– Se ei heti haluais sisälle. Se tahtois jäätelöä ja vasta sitten kanakastiketta.

Tein työtä käskettyä, mutta mikään ei auttanut. Ei tullut jäätelöä, mutta minut istutettiin mökin pikkutuoliin, siihen suurempaan, johon mahduin.

– Se haluais vieläkin jäätelöä, vaikka meillä ei ole, minulle sanottiin.

En saanut jäätelöä, mutta minun piti kiltisti odottaa, kun pikkuäiti päätti pestä vielä leikkimökin ikkunan. Suihkepullosta hän suhhuuttti ikkunaverhotkin märäksi.

– Se ei jaksais odottaa, kun tämä vain pesee koko ajan ikkunaa. Se lähtis ulos eikä laittais kintaita käteen.

Tein niin, mutta pikkuäiti tuli kuin jellona perässä. Kintaat laitettiin käteen.

– Lapsi paleltuu, jos ei ole kintaita. Tulee räkätauti ja annetaan lääkettä, pikkuäiti touhusi.

Pihalla en saanut olla enää lapsi, mutta hauskaa meillä oli. Juoksimme talon ympäri. Olimme piilosta. Leikimme hippaa. Juoksimme omenapuiden ympäri. Katsoimme ohuen jääpeitteen saanutta takapihan lampea. Veimme sammakkokuninkaan leikkimökkiin talven ajaksi. Tyhjensimme suihkepullon vedestä.

Sitten oli sisäänmenon aika. Portailla pikkukaverini hymyili kuin aurinko.

– Eikö ole mukava olla lapsi, hän kysyi.

Rita Kumpulainen