Jos tuo progressio jatkuu, niin...

21.12. 07:00

Oho.

Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin ja kuulin erään isän ja tyttären välistä kommunikaatiota viikonloppuna.

Tyttö leikki veljensä kanssa, eikä mitään oikeastaan tapahtunut, vaan ainoastaan melkein. Se sai vanhemmat herpaantumaan, ja isä marssi paikalle.

– Nyt lopetat tuon, hän karjahti hermostuneena ja jatkoi vielä:

– Jos tuollainen progressio jatkuu, saat mennä yksin leikkimään.

Oho.

En välttämättä itsekään ymmärtänyt, mitä kieltolause oikein tarkoitti. Epäilemättä ei tytärkään tajunnut.

Kovat otteet kuitenkin jatkuivat, sillä kun vastakommenttia ei lapselta herunut, sai hän sylikyydin yläkertaan. Sieltä isä ja tytär kuitenkin palasivat pian takaisin ja leikki pääsi jatkumaan.

Olet paha ja ilkeä.

Se oli isän viesti tyttärelleen lennättäessään tämän pois paikalta, sillä varmasti jäi tyttärelle epäselväksi, miksi ja mistä häntä rangaistiin. Rangaistus kuitenkin tuli.

Viestintä ei ole helppoa. Erityisen vaikeaa se näyttää tällä hetkellä olevan aikuisten ja lasten välillä, jos kohta se on sitä aikuistenkin kesken.

Lapset ovat fiksuja ja ymmärtävät nykyään asioita enemmän kuin koskaan. Tietomäärän kasvu ei kuitenkaan ole poistanut kuviosta evoluutiota. Lapsi on lapsi, eikä hän ymmärrä kaikkea ympärillään, vaikka siltä saattaa hetkittäin vaikuttaa. Hän on papukaija, joka toistelee oppimiaan asioita ymmärtämättä niiden sisältöä ja merkitystä.

Ehkä joskus olisi syytä pysähtyä kuuntelemaan itseään ja sitä, mitä sanoo ja miten. Vihastuneena on helppoa syytää suustaan sanoja ja moukaroida niiden avulla toista. Pääasiahan on vain voittaa sanallinen mittelö. Harva jää miettimään, mitä tapahtuu voiton jälkeen. Että tuliko voitettua sittenkään mitään tai että hävisikö taistelussa enemmän kuin voitti?

Oliko tarkoitus, että toisen kanssa voi elää sovussa erimielisyydestä huolimatta? Vai oliko tarkoitus vain kukistaa toinen?

Anni Korpela on sanonut sen runossaan:

Pane hellyys sanoihisi, kun puhut,

silloin ne putoavat

kuin siemenet lämpöiseen maahan.

Älä lähesty kovilla sanoilla,

ettet pirstoisi.

Vain kivet kestävät vasaroimista.

Joululahjaksi toivon tänä vuonna, että jokaisessa perheessä vietettäisiin yksi päivä, jolloin puhuttaisiin toisille kauniisti.

Ei lässytystä, ei hyysäystä, ei nolaamista eikä moittimista ja matalaksi laittamista, vaan selittämistä, ymmärtämistä ja kunnioittamista. Jopa lasta voi kunnioittaa ja arvostaa ja olla samalla hänelle hyvä kasvattaja, joka ei anna kaikessa periksi.

Jos hyvin käy, harjoitusta voi jatkaa useammankin päivän ajan. Vastaiskuja varmasti tulee, mutta periksi ei kannata antaa.

Tiina Haapalainen