Hyvä vuosi

04.01. 07:00

Vanha vuosi vei mukanaan 365 hyvää päivää.

Mukana menivät auringonpaisteet ja vesisateet, pakkaset ja tuiskut, hankikelit ja kesäillat, sateenkaaret ja revontulet, tylsät aamut ja tylsät illat, ihanat aamut ja ihanat illat, itkut ja naurut, kysymykset ja vastaukset, mykkäkoulut ja puheripulit, raskaat kauppakassit ja liukkaat kengät, kadonneet kuitit ja tarpeettomat, vuosien jälkeenkin tallessa olevat paperipinot.

Kun pistää päivät vaakakuppiin, lopputulos on tiedossa. Hyviä päiviä on selvästi eniten.

Nekin hetket, jotka ovat epäonnistumisten ja menetysten vaakakupissa, eivät tunnu enää niin vaikeilta. Niiden yllä on jo hyväksyntä, ja jos ei vielä sopeutumista, niin kuitenkin aavistus ymmärryksestä, että kaikki tämä kuuluu elämään.

Yritän räknätä vuoden kohokohtia. Miten vaikea on muistaa yksityiskohtia. Kun en muista tärkeitä asioita, listataan ensin epäolennaiset.

Painonpudotus ei sitten taaskaan onnistunut. Kävi päinvastoin, tuli lisää elopainoa.

–Olet taas patvinut, isoveli muistuttaisi.

Liikuntaharrrastus oli alkuvuodesta katkolla. Jalat pelasivat, mutta oikea käsi ei. Piti ostaa riittävän iso toppatakki, että kipsattu käsi mahtuisi sisään. Piti ostaa riittävät suuret kintaat, että tönkkönä sojottava käsiriepu sormineen mahtuisi lämpimään. Piti unohtaa kävelysauvat ja tyytyä töpöttämään. Oli muistettava joka askeleella, että ei kaatua mätkähtäisi uudestaan.

Nyt jo naurattaa, mutta vajaa vuosi sitten ei naurattanut, kun vessalla käyntiinkin piti pyytää kotijoukoilta apua. Mutta ihminen oppii. Harjoittelun ansiosta syntyy taikuri. Suihkussa käynti ja hiusten pesu onnistuvat yksikätiseltäkin. Suu ja hampaat ovat oivat lisävälineet, kun pitää tehdä kotitöitä.

Mikä ilo syntyi siitä, kun käsivoimat alkoivat palata eikä avain enää pudonnut kädestä. Kolmen kuukauden loppusaldoksi jäi muutama sirpaleiksi levinnyt juomalasi. Kaupanpäällisiksi jäi oivallus, että kuka käskee kopeloida särkyvimpiä astioita, kun muoviset ja peltisetkin on keksitty.

Muistan ilon erään aamun tullen, kun en ollut enää yöllä herännyt kipuun.

Kun kävin viimeistä kertaa käsiterapeuttini luona, annoin kiitossanoilleni vallan. Kiitin terapeuttiani sitkeydestä, että hän sai minut jästipäänkin uskomaan, että hyvä peli tästä tulee. Muistan hienot keskustelumme ja erityisesti viimeisen istuntomme. Muutaman viikon kuluttua hoitajani kartuttaisi tämän maan väkitilastoja, ja se teki meidät molemmat herkiksi. Halasimme ja toivotimme toisillemme hyvää elämää.

Vuoden saldo on ylivoimaisesti plussalla. Olen saanut rakkautta ja olen saanut antaa rakkautta. Pikkuihminen on tuonut pirttiimme uutta elämää. Märkiä pusuja, hellyttäviä halauksia, opettavaisia iltasatuja ja lohdullisia iltarukouksia ja aamun tullen uuden päivän toivon.

– Helätään jo, että päättään heti leikkimään, on suloista mannaa ahkun korville.

Rita Kumpulainen