Uuden ydinvoimalan tulo koskettaa myös lakeutta

28.09. 07:00

Fennovoiman ydinvoimalahanke loksahti askeleen eteenpäin kun kaavoista tehdyt valitukset kaatuivat. Yhtiö on ilmoittanut tekevänsä päätöksen laitoksen lopullisesta sijoituspaikasta muutaman viikon kuluessa. Sekä Pyhäjoki että Simo ovat Rantalakeuden asukkaiden kannalta tasavertaisia sijoituspaikkakuntia. Matka ydinvoimalaan on lähes yhtä pitkä tulipa se sitten kummalle tahansa paikkakunnalle.

Sähkön tarve kasvaa tasaiseen tahtiin maailmalla. Suomen linjaus lisäydinvoiman rakentamisesta tehtiin ennen Japanin tsunamionnettomuutta, joka aiheutti muualla maailmassa ydinvoiman rakentamisen vastustamisen kasvua. Suomessa ongelmiin ei ole juuri reagoitu.

Kysymys on valtavasta investoinnista, joka tuo laitoksen lähialueelle runsaasti työtä varsinkin rakennusvaiheessa. Myös pysyviä työpaikkoja syntyy.

Ydinvoiman rakentaminen on suuri periaatteellinen ratkaisu. Elämää tuhoavan säteilyn vaara on laitosten läheisyydessä aina olemassa. Tämä nähtiin Japanissa. Luonnon voimat tuhosivat heikosti rakennetut turvalaiteet. Tuhoista kärsitään ties kuinka pitkään.

Suomeen rakenteilla oleva ydinvoimala on kohdannut jo rakennusvaiheessa suuria vaikeuksia. Laitoksen valmistuminen on lykkääntynyt ja vieläkin on epävarmaa milloin se saadaan käyttöön.

Syntyneet lisäkustannukset maksaa aina sähkön tuleva kuluttaja. Meistä jokainen joutuu viivästyksen maksumieheksi.

Äsken uutisoitiin, että tuulivoimaloiden rakentaminen on pysähtynyt, vaikka valtiovalta on varannut voimaloiden rakentamiseen miljoonia tälle vuodelle. Rakennuslupien viivästyminen varsinkin lähellä lentokenttiä on vaikeuttanut hankkeiden käynnistymistä.

Onkohan asia aivan näin, vai onko uuden ydinvoiman odotusarvo jälleen pysäyttämässä uusiutuvaan energiaan pohjaavat investoinnit. Näin kävi, kun Olkiluodon uutta voimalaa ryhdyttiin rakentamaan.

Rantalakeuden alue voi hyötyä uuden ydinvoimalan rakentamisesta taloudellisesti. Suurin voittaja lienee kuitenkin Oulun kaupunki, johon Fennovoima tuo hallintoaan.

Kun kaikki menee hyvin, ei ydinvoimasta ole suuria ongelmia kuin aivan laitoksen läheisyydessä oleville ihmisille. Jos jotain menee todella vikaan, niin Oulunseutukin on vaaravyöhykkeessä.

Jospa Simoon tai Pyhäjoelle tuleva ydinvoimala olisi viimeinen Suomeen rakennettava ydinvoimala. Paljon enemmän työllistävällä hajautetulla energiantuotannolla ja tutkimuksella olisi meille kaikille huomattavasti enemmän arvoa.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT