Syntyykö supistettu Lakeuden yhteistyöalue?

03.11. 10:48

Maanantaina lakeuden sote-yhteistyöstä neuvotelleet kunnat päättivät, että yhteistoiminnalle ei ole edellytyksiä ainakaan kuuden kunnan kesken. Varsinkin Kempeleen valtuusto oli kannassaan jyrkkä. Valtuuston päätökseen esitetty lisäys yhteistyöneuvotteluissa kertyneen materiaalin hyödyntämisestä ei kiinnosta valtuuston enemmistöä, eikä heidän mielestään sitä tule käyttää myöskään mahdollisen tulevasta yhteistyöstä neuvotellessa.

Viimeistään tässä vaiheessa selvisi, että yhteistyölle ei ole näköpiirissäkään mahdollisuuksia. Tiina Rajalan puheenvuorosta kuulsi syvä epäluottamus suunniteltua yhteistyötä kohtaan. Naapureiden kanssa hän ei halua muuta yhteistyötä kuin tuuliviirin.

Yhteistyö on vaikea laji, mutta sitä kannattaa tavoitella, sillä harva meistä pärjää aivan yksin. Lakeuden alueella mietitään jo uusia yhteistyömalleja. Limingan kunnanvaltuusto kirjasi päätökseensä halun jatkaa Muhoksen, Tyrnävän ja Lumijoen kanssa yhteistyön rakentamista.

Näissä neuvotteluissa kuuden vuoden aikana kertyneelle Paras-materiaalille on varmasti käyttöä. Aivan alusta yhteistyön rakentamista ei tarvitse aloittaa, vaikka alkuperäinen isäntäkunta Kempele niistä jäisikin nyt ulkopuolelle.

Rantalakeuden pienemmät kunnat tarvitsevat yhteistyötä Kempelettä kipeämmin. Paras-lain velvoitteet 20 000 asukkaan sote-alueiden muodostamisesta ovat edelleen voimassa. Yhteistyön tavoitteena on turvata asukkaille yhdenmukaiset ja laadukkaat kuntapalvelut. Myös kustannusten nousua on kyettävä pienentämään.

Kempeleen valtuustossa Jukka Kolmonen nosti esille ajatuksen Lakeuden kunnan perustamisesta. Hän mietti olisiko ajatus pitänyt kirjata yhtenä vaihtoehtona yhteistyöneuvottelujen asiakirjoihin.

Hän sanoi ajatustaan jälkiviisaudeksi, mutta hän ei varmastikaan ole ajatuksineen aivan yksin. Lakeuden kunta on noussut esille monissa muissakin puheenvuoroissa.

Maan hallitus suunnittelee laajaa kuntauudistusta. Jo joulukuussa kunnat saavat nähtäväkseen ensimmäiset karttaharjoitukset. Viimeistään siinä vaiheessa Lakeuden kuntien nyt tehdyt päätökset joutuvat uuteen tarkasteluun.

Tässä vaiheessa kisassa ei ole voittajia. Tulevaisuudessa nähdään hävisivätkö kaikki.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT