Presidentti vaihtuu

11.01. 07:00

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Varsinainen vaalipäivä on 22.1. Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosenttia äänistä, järjestetään toinen kierros 5. helmikuuta kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken.

Suomen presidentti vaihtuu. Vallan kahvassa 12 vuotta ollut Tarja Halonen tekee tilaa historiamme 12. presidentille. Ehdokkaita on kaikkiaan kahdeksan, joista vain Sauli Niinistön meno toiselle kierrokselle näyttää varmalta. Kakkospaikasta käydään kovaa kisaa Väyrysen, Soinin, Lipposen ja Haaviston kesken. Tämän kerran kaksi naisehdokasta Sari Essayah ja Eva Biaudet, eivät yllättäne. Samoin on Paavo Arhinmäen tilanne.

Käynnissä oleva vaalikamppailu on ollut pliisu. Ehdokkaat eivät ole uskaltautuneet suuriin irtiottoihin. On pelattu varman päälle. Jopa perussuomalaisten Timo Soini näyttää tässä kisassa hyytyvän. Letkautuksilla ei nyt ehkä olekaan samanlaista vastakaikua, kun vielä eduskuntavaaleissa.

Presidentinvaalit ovat kiinnostaneet äänestäjiä. Nyt vielä ennakkoäänestyksen alkaessa on sellainen tunne, että äänestysinto laskee edellisistä vaaleista. Johtuneeko tilanne siitä, että yhden ehdokkaan mielipidetiedustelujen etumatka on pitkä.

Valta vaaleissa on jokaisella äänestäjällä. Sekä Martti Ahtisaaren että Tarja Halosen valinnat ovat olleet tiukkoja. Vaalien ratkaisut tapahtuivat aivan viimeisinä päivinä ennen varsinaista vaalipäivää. Käykö nyt samoin, jää nähtäväksi. Niinistön kannatus on ollut selvässä laskussa.

Vaalin sähköistyminen toisi niihin kiinnostusta. Äänestysinnon jääminen kovin alhaiseksi saattaa heikentää presidentin asemaa entisestäänkin.

Presidentin valtaoikeuksien vähentäminen on ollut oikea ratkaisu. Paasikiven ja Kekkosen tapaisia johtajia ei Suomi enää tarvitse. Aikanaan heidän asemansa oli vahva, kuin voimakasta johtajaa tarvittiin.

Nyt päätösvallan on kuuluttava maan hallitukselle ja eduskunnalle. Heillä on siihen mandaatti ja he edustavat moniarvoisuutta, mikä on demokratian kannalta tärkeää.

Presidentillä on arvojohtajan paikka. Tarja Halonen toistikin viimeisessä uudenvuoden puheessaan teemoja, jotka ovat ajankohtaisia myös uuden presidentin valtakaudella.

Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat kaikkien ihmisten oikeuksia. Niiden puolesta soisi presidentin työskentelevän niin kotimaassa kuin koko maailmassakin.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT