Oamk:n aloituspaikkoja ei voida vähentää

03.11. 10:48

Opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmat Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja koko Pohjois-Suomen ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen vähentämisestä ovat tyrmistyttäviä. Pohjoisen talousnäkymät ovat maailman ahdingosta riippumatta suotuisammat kuin miesmuistiin. Uudet kaivokset, ydinvoimala ja luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvät hankkeet tarvitsevat ammattitaitoista ja koulutettua työvoimaa. Nyt OKM on siirtämässä koulutuksen painopistettä etelään. Maan koulutuksellistakin tasa-arvoa halutaan heikentää.

Varisinkin Oulun ammattikorkeakoulun alueen kotiseutu on nuorten ikäluokkien aluetta. Rantalakeus on keski-iältään koko maan nuorinta seutua. Jo tällä hetkellä moni alueemme nuori joutuu muuttamaan kotiseudulta koulutuksen perässä. Opetusministeriö suunnitelmat lisäisivät nuorten siirtymistä etelän asutuskeskuksiin.

Opetuksen painopisteen siirtyminen etelään merkitsee myös elinkeinoelämämme kilpailukyvyn heikkenemistä. Oulun seudulle on työpaikkoja syntynyt juuri nuoren ja koulutetun väestön ansiosta. Seutumme on koko pohjoisen Kalottialueen veturi. Emme voi hyväksyä opetusministeriön suunnitelmia asemamme heikentämisestä.

Huolestuttavin tilanne on Oamk:n luonnonvara-alan koulutuksessa, jonka opetusministeriö lopettaisi kokonaan. Jos suunnitelmat toteutuvat ei vuoden 2013 jälkeen luonnonvara-alalle oteta enää uusia opiskelijoita. Agrologien koulutus keskitettäisiin Rovaniemelle ja hortonomikoulutus Hämeen ammattikorkeakouluun.

Pohjois-Pohjanmaan maatalous tarvitsee koulutettuja yrittäjiä ja alan neuvonta sekä kauppa paikalliset olosuhteet tuntevia työntekijöitä.

Luonnonvara-alan opiskelijat Oamk:ssa pelkäävät, että agrologikoulutuksen siirto Rovaniemelle poro- ja metsätalouteen erikoituneeseen kouluun, merkitsee peltoviljelyyn ja karjatalouteen erikoistuneelle Pohjois-Pohjanmaalle koulutustason selkeää heikkenemistä.

Pohjois-Pohjanmaan maatalous on kehittynyt viime vuosina muun maan maataloutta nopeammin. Yksi merkittävä tekijä on ollut maatalousyrittäjien koulutustason kohomainen. Esimerkiksi Rantalakeuden alueella jo hyvin monet uudet maatalousyrittäjät ovat agrologeja.

Koulutus antaa yrittäjälle rohkeutta oman elinkeinonsa kehittämiseen. Paikallisiin vahvuuksiin pohjautuva koulutus on tässä tärkeää.

Maatalousyrittäjälle koulupaikan läheisyys on tärkeää. Moni opiskelee työnteon ohessa. Jos koulutuspaikka siirtyy Hämeeseen tai Rovaniemelle, ei tätä mahdollisuutta enää ole.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT