Niinistöltä odotetaan toivon palauttamista
10.02. 10:44
Maaliskuun alussa presidentin viran vastaanottava Sauli Niinistö on ollut vaalien jälkeen antamissaan lausunnoissa varovainen. Se on varmasti viisautta. Syrjäytymiseen hän on kuitenkin ottanut selvän kannan. Sitä ei voi hyväksyä ja hän lupaa tehdä kaikkensa varsinkin nuorten syrjäytymisen vähentämiseksi.
Presidentinvaalien tulos oli selkeä. Kansa antoi vahvan tuen Niinistölle. Valtakirja on tukeva 1,8 miljoonan äänen tuloksena, mutta valtaa se ei tuo presidentille perustuslain säädöksiä enempää. Presidentin persoona on kuitenkin ratkaiseva. Jos Niinistö osaa ja haluaa, hän pystyy vaikuttamaan maan kehitykseen paljon presidentin valtaoikeuksia enemmän.
Tehtäviä uudella presidentillä on ulkopolitiikan hoitamisessakin riittämiin. Maailman tilanne on talouskriisin puristuksessa vaikea. Eurooppa on hajoamispisteessä, ja maanosamme lähialueillakin on vakavia kriisejä.
Pohjoisen ihmiset toivovat uuden presidentin kiinnittävän huomiota Suomen tasapuoliseen kehittämiseen. Täältä katsottuna maata ei ole viime vuosikymmeninä kehitetty oikeudenmukaisesti. Hyvinvointi on keskittynyt etelään ja suuriin asutuskeskuksiin. Syrjäseutujen ihmiset kokevat, että heidät on hylätty.
Tämä ajatus näkyy selvästi presidentinvaalin toisen kierroksen äänestysaktiivisuudessa. Sama kehitys on tullut esille jo eduskuntavaaleissa ja kuntavaleissakin. Varsinkin Euroopan Unionin parlamenttivaalit on koettu syrjäseuduilla lähes turhiksi.
Äänestysinnon heikkous ei johdu huonosta säästä tai oman ehdokkaan putoamisesta jo ensimmäisellä kierroksella, vaan ihmisten toivon heikkenemisestä. Hyrynsalmelaiset eivät koe vaikuttavansa omaan elämäänsä äänestämällä, kun vajaa puolet vaivautuu äänestämään.
Poliittinen järjestelmämme on kriisissä. Ihmisten usko päättäjiin horjuu. Oikeudenmukainen kohtelu ei Suomessa toteudu. Pohjoisen poliitikoilla ei ole viime aikoina ollut merkittävää asemaa maamme poliittisessa johdossa. Tämä näkyy politiikan tuloksissa.
Tämä ajattelutapa ei ole ainoastaan politiikkojen ongelma. Moni asutuskeskuksessa asuva kokee, että heidän verovaroillaan tuetaan syrjäseutujen ja syrjäytyneiden ihmisten elämää. Yhteisvastuu on vähentynyt.
Sauli Niinistö on ottanut asian esille heti vaalien jälkeen. Hän on luvannut, että työskentelee maan tasapuolisen kehittämisen puolesta. Presidentillä on arvovaltaa. Seuraamme toiveikkaina, tuoko Niinistö mukanaan muutoksen.

