Oikeustaju on tiukoilla
22.02. 07:00
Yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ei maailmassa ole paljon jäljellä. Viime päivien uutiset esimerkiksi Finnairin pääjohtajan asuntokaupoista ja asumiseduista sekä yritysjohtajien suurista eläkkeistä ovat tyrmistyttäviä. › Lue lisää
Kunnat eivät ole pelkkiä palvelun tuottajia
15.02. 07:00
Kuntakarttaa piirretään uusiksi nyt laajoilla kaarilla. Kunnallishallinnon rakenne-työryhmä jätti mietintönsä viime viikolla. Siinä esitetään noin 70 suuren peruskunnan muodostamista. Esityksessä ei ole puututtu kuntien tehtäviin vaan kuntakoon kasvattamiseen. Elinvoimaiset kunnat edellyttävät mietinnön mukaan suurta rakennemuutosta. › Lue lisääNiinistöltä odotetaan toivon palauttamista
08.02. 07:00
Maaliskuun alussa presidentin viran vastaanottava Sauli Niinistö on ollut vaalien jälkeen antamissaan lausunnoissa varovainen. Se on varmasti viisautta. Syrjäytymiseen hän on kuitenkin ottanut selvän kannan. Sitä ei voi hyväksyä ja hän lupaa tehdä kaikkensa varsinkin nuorten syrjäytymisen vähentämiseksi. › Lue lisääÄänestäjä toivovat tasa-arvoista kohtelua
01.02. 07:00
Maanantai-illan A-studiossa haastateltiin ilomantsilaisia sekä reisjärvisiä ja kyseltiin, miksi he ovat niin laiskoja äänestämään. Ihmisten viesti oli selvä. He kokevat, että poliittiset päättäjät eivät välitä eivätkä tunne syrjäseutujen ihmisten elämäntilannetta ja tarpeita. Kehitys ja hyvinvointi Suomessa keskittyvät yhä enemmän kehäkolmosen sisäpuolelle. › Lue lisääToisesta kierroksesta tulee jännittävä
25.01. 07:00
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros päättyi vihreiden Pekka Haaviston näyttävään loppukiriin. Vaalin ennakkosuosikkiin kokoomuksen Sauli Niinistöön Haavistolla jäi vielä puolimiljoonaa ääntä kirittävää. Kaksivaiheisessa suorassa kansanvaalissa kaikki on mahdollista. Sen ovat jo edelliset vaalit osoittaneet. › Lue lisääMe päätämme kuntauudistuksesta
18.01. 07:01
Suomen Kuvalehden paljastukset kuntaministerin kuntarakenneuudistuksesta olivat kuntapäättäjille karvasta luettavaa. Vaikka ministeriöstä yritettiin asiaa muuksi muuttaa, eivät ainakaan kuntapäättäjät uskoneet vakuutteluihin. Nyt alkaa armoton lobbaus, jotta kuntaministeriön kuntarakenneuudistus saataisiin jonkinlaiseen kuosiin. › Lue lisääPresidentti vaihtuu
11.01. 07:01
Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Varsinainen vaalipäivä on 22.1. Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosenttia äänistä, järjestetään toinen kierros 5. helmikuuta kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. › Lue lisääLuonto näytti voimansa
04.01. 07:00
Joulun ajan myrskyt osoittivat jälleen kerran, että yhteiskuntamme on haavoittuva. Kun sähköt katkeavat yhtä aikaa sadoilta tuhansilta talouksilta laajalla alueella, ei sähköntoimittajilla ole minkäänlaisia edellytyksiä korjata linjoja siedettävässä ajassa. › Lue lisääKahdet vaalit jahuoli tulevaisuudesta
28.12. 09:05
Vuosi 2011 on päättymässä. Päällimmäisenä siitä jää mieleen jatkuva epävarmuus. Euroopan Unioni ajautui talousvaikeuksiin, ja ulospääsyä ongelmista ei ole löytynyt. Taloudellinen epävarmuus jatkuu pitkälle uuden vuoden puolelle. › Lue lisääKohdataan toisemme
21.12. 07:00
Lauantaina on jouluaatto. Kodeissa juhlan valmistelut ovat kiihkeimmillään. Lahjoja kääritään paketteihin, ruuan tuoksu täyttää keittiöt ja siivouksetkin pitäisi ehtiä vielä tehdä ennen rauhoittumista joulun viettoon. › Lue lisääJoulu on muistojen aikaa
14.12. 07:00
Vanhat tavat ja muistot kuuluvat perinteiseen joulun viettoomme. Tavat kulkevat isiltä pojille ja äideiltä tyttärille. Joulussa ihanaa onkin juuri perinteiden vaaliminen. Samalla se herättää meidät ajattelemaan, onko kaikki nykyelämään kuuluva tarpeellista ja hyvää. › Lue lisääTapakasvatusta parhaimmillaan
07.12. 07:00
Kempeleen peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset ovat jo 17 vuoden ajan kokoontuneet itsenäisyyspäivän aattopäivänä juhlimaan yhteisen isänmaamme syntymäjuhlaa. Juhlan isäntänä on koululaisten kotikunta. Juhlaan tultaessa vieraita ovat vastassa kunnan hierarkian korkeimmat luottamushenkilöt ja viranhaltijat kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat sekä kunnanjohtaja. › Lue lisääOnko televisiossasi häiriöitä?
23.11. 07:00
Tyrnävällä ja Alatemmeksellä on viime viikkoina esiintynyt tv-lähetyksissä tavallista enemmän häiriöitä. Ne johtuvat DNA:n Tyrnävän Paavolankankaalle rakentamasta lähettimestä, joka välittää operaattorin maksullisia tv-kanavia. Varsinkin Digitan Kiimingin ja DNA:n lähettimen kanssa samalle linjalle osuvat taloudet ovat kärsineet häiriöistä. › Lue lisääKouluterveyskyselyn tulokset kertovat perheiden ongelmista
16.11. 07:00
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn tulokset on jälleen julkistettu. Kahden vuoden välein tehtävä tutkimus kertoo selvästi, että yhteiskuntamme suurimmat ongelmat ovat perheiden sisällä. Yhteistä aikaa ei perheellä juuri ole, ja työttömyys sekä välinpitämättömyyskin lisääntyvät. › Lue lisääOllaan yhdessä
09.11. 07:00
Eläkeläisjärjestöt ovat oiva esimerkki siitä, kuinka mukavaa on olla yhdessä. Rantalakeuden alueella toimii jokaisessa kunnassa useampia eläkeläisjärjestöjä. Ne kokoavat kerhoihinsa satoja virkeitä eläkeläisiä joka viikko. › Lue lisääTHL:n mukaan yhteistoiminta-alueet eivät turvaa tasavertaisia palveluita
12.10. 07:00
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen seurauksena Suomeen on syntynyt sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueita. Viime vuonna niitä oli 47 ja niissä asuu noin kaksi miljoonaa asukasta. Enemmistö yhteistoiminta-alueista kattaa 20 000- 40 000 asukasta. › Lue lisääOamk:n aloituspaikkoja ei voida vähentää
26.10. 07:00
Opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmat Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja koko Pohjois-Suomen ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen vähentämisestä ovat tyrmistyttäviä. Pohjoisen talousnäkymät ovat maailman ahdingosta riippumatta suotuisammat kuin miesmuistiin. Uudet kaivokset, ydinvoimala ja luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvät hankkeet tarvitsevat ammattitaitoista ja koulutettua työvoimaa. Nyt OKM on siirtämässä koulutuksen painopistettä etelään. Maan koulutuksellistakin tasa-arvoa halutaan heikentää. › Lue lisääSyntyykö supistettu Lakeuden yhteistyöalue?
02.11. 07:01
Maanantaina lakeuden sote-yhteistyöstä neuvotelleet kunnat päättivät, että yhteistoiminnalle ei ole edellytyksiä ainakaan kuuden kunnan kesken. Varsinkin Kempeleen valtuusto oli kannassaan jyrkkä. Valtuuston päätökseen esitetty lisäys yhteistyöneuvotteluissa kertyneen materiaalin hyödyntämisestä ei kiinnosta valtuuston enemmistöä, eikä heidän mielestään sitä tule käyttää myöskään mahdollisen tulevasta yhteistyöstä neuvotellessa. › Lue lisääKuntayhteistyö ei onnistu
18.10. 15:50
Lakeuden yhteistoiminta-alueen perustamisen kariutuminen on viimeisin esimerkki kuntien välisen yhteistyön vaikeudesta. Kyseessä on luottamuspula, joka on kaiken yhteistyön rakentamisen edellytys. Lakeuden kuntien välille tätä luottamusta ei syntynyt. Kaverin päätökset ja lupaukset eivät tälläkään kertaa riittäneet. › Lue lisääUuden ydinvoimalan tulo koskettaa myös lakeutta
28.09. 07:00
Fennovoiman ydinvoimalahanke loksahti askeleen eteenpäin kun kaavoista tehdyt valitukset kaatuivat. Yhtiö on ilmoittanut tekevänsä päätöksen laitoksen lopullisesta sijoituspaikasta muutaman viikon kuluessa. Sekä Pyhäjoki että Simo ovat Rantalakeuden asukkaiden kannalta tasavertaisia sijoituspaikkakuntia. Matka ydinvoimalaan on lähes yhtä pitkä tulipa se sitten kummalle tahansa paikkakunnalle. › Lue lisää- Liminka viilaa investointiohjelmaansa 22.02. 07:00
- Lempeää rakkautta ilmassa 22.02. 07:00
- 22.02. 07:00
- Vanhat tanssivat 17.02. 15:29
- Äkäinen työihminen 15.02. 07:00
- Saara Aalto hurmasi rippikirkossaan 15.02. 12:08
- Älä lankea! 15.02. 07:00
- Paikka juuri sinulle 08.02. 07:00
- Mixun malliin 08.02. 07:00
- Netissä etiketti unohtuu 08.02. 07:00


