Sotaveteraanit juhlivat
30.03. 07:00
Ilkka Ylitalo
Lumijoki Aseveljien ja lottien päät ovat harmaantuneet. Sodan kokemuksista on kulunut jo yli 60 vuotta. Sodan käyneet nuorukaiset ovat varttuneet vanhuksiksi. Silti he jaksavat huolehtia toisistaan. Taistelujen aikana syntynyttä veljeyttä ei ole unohdettu.
Lumijoen liikuntasali täyttyy vielä lähes viimeistä paikkaa myöten, kun Sotaveteraanien Pohjois-Pohjanmaan piiri juhlii 45-vuotista taivaltaan. Joukossa on paljon myös tukijäseniä. He pitävät huolen yhdistysten johtamisesta siihen sakka kunnes viimeinen veteraani on poistunut keskuudestamme.
Veteraanityö alkoi heti talvisodan jälkeen. Elokuussa 1940 perustettiin Suomen Aseveljien liitto ja Sotainvalidein Veljesliitto. Aseveliliitto muuttui rauhan jälkeen ei-toivotuksi järjestöksi, ja se lakkautettiin Neuvostoliiton painostuksesta.
– Veteraanit olivat ilman järjestöä pitkää sodan jälkeen. Suomen Sotaveteraaniliitto perustettiin vasta vuonan 1964 eli lähes 20 vuotta sodan päättymisen jälkeen, totesi liiton ja piirin puheenjohtaja Aarno Strömmer Lumijoen juhlassa.
Pohjois-Pohjanmaan piiri perustettiin tammikuussa 1966. Strömmer muisteli piirin vahvan vaikuttajan Gunnar Laation todenneen jo silloin. ”Kun me veljet puhallamme yhteen hiileen, ei ole sitä mahtia, joka tekisi tyhjäksi toimet hyvien asioittemme eteenpäin viemiseksi.”
Piirissä on nyt 21 yhdistystä, joissa on jäseniä noin 1500. Enimmillään jäsenmäärä oli 1980-luvulla yli 5 000. Kannattajajäseniä yhdistyksissä on yhteensä noin 1 700. Veteraanien keski-ikä lähenee jo 90 vuotta.
Puheensa lopussa Strömmer siteerasi presidentti Martti Ahtisaaren juhlapuhetta sotaveteraanien liitojuhlasta.
”Rauha on vakaalla pohjalla silloin, kuin valtiota johtavat demokraattisesti valitut, oikeusjärjestystä kunnioittavat johtajat. Meillä sodan jälkeinen vaurastuminen tapahtui tavalla, joka on tukenut rauhan omaista kehitystä. Kaikki tämä on ollut mahdollista sen ansiosta, että te kunnioitetut veteraanit annoitte vertaansa vailla olevan panoksen kun maan vapaus ja turvallisuus oli vaarassa.”
Lue loput uusimmasta lehdestä.



