Mestarin tähtäimessä EM- ja MM-kisat

06.04. 07:00

Ville Ohukainen vyöryttää viime kevään SM-paineissa.

Ilkka Ylitalo

Paini Kempeleläiset, Oulun Pyrintöä edustavat, Ohukaisen veljeksen Ville ja Niko ovat maamme lupaavimpia nuoria painijoita. Niko painii jo miesten sarjassa ja Ville nappasi pari viikkoa sitten junioreiden Suomenmestaruuden kreikkalais-roomalaisessa painissa. Ville ei antanut vastustajilleen yhtään pistettä neljässä käymässään ottelussa. Finaalissa voitto tuli kahdessa erässä 2-0 ja 1-0 luvuin. Vastassa oli Helsingin Jerry Pitkänen.

– Olen saanut harjoitella terveenä koko kauden. Tulokset ovat olleet hyviä ja valmentaja Mikael Lindgrenin johdolla olemme saaneet lisää voimaa ja lujuutta, Ville Ohukainen kertoo hyvästä kaudestaan .

Hän kuuluu lajin nuorten lupausten maajoukkueryhmään, joka harjoittelee liiton ohjelmien mukaisesti.

– Peruspaini on minun vahvuuteni. Matossa olen vahva. Käsivarsiheitto ja niskalenkki ovat ne heitot, joilla voitto yleensä irtoaa, Ville sanoo.

Paini on kova laji. Töitä on tehtävä kovasti, jos aikoo lajissa menestyä. Ville on jaksottanut lukion opiskeluja 3,5 vuodelle urheilun takia. Ensi syksynä hänen on tarkoitus saada valkolakki päähänsä.

– Harjoittelen ympäri vuoden. Suuria lepojaksoja ei ole. Syksyllä harjoittelu on enimmäkseen peruskunnon luomista. Kevät ja kesä ovat vilkasta kilpailukautta, hän kertoo.

Tuore Suomenmestari valmistautuu jo uusiin koitoksiin. Edessä on PM- kisat toukokuussa ja kesällä taistellaan Euroopan ja maailman mestaruuksista.

– Virallisia valintoja ei ole vielä tehty, mutta maan mestarit näissä yleensä maataan edustavat. Sinne tähdätään nyt tosi mielessä, Ville kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT