Hilima on oikea kyläluuta
21.09. 07:00

Jorma ja Aino Jylhä ottivat mielihyvin vastaan Hiliman. Kyläluudan toi entisille naapureilleen Kempele-Seuran varapuheenjohtaja Maija-Liisa Siira.
Rita Kumpulainen
Kempele Kempele-Seuran varapuheenjohtaja Maija-Liisa Siira hurauttaa pyörällään Aino ja Jorma Jylhän pihalle. Hilima on hänellä käsipuolessaan ja kohta jo isäntäväenkin ihailtavana.
– Päivää, päivää. Tämä Hilima se on oikea kyläluuta. Hilima viivähtää teillä hetken aikaa, mutta haluaa jo kohta uuteen kyläpaikkaan, Siira toteaa ja suoristaa vielä maalaisnaista sortteeraavan luutanuken esiliinaa ja huivia somemman näköiseksi.
– Hiliman varsinainen äiti on Kempele-Seuran hallituksen jäsen Helli Neuvonen. Hän on tehnyt Eero Keräsen kanssa oikean vanhanaikaisen luudan. Hiliman on vaatettanut Johanna Jarva, Siira valistaa.
Juurussuolainen Helli Neuvonen näkisi mielellään, että Kempeleessäkin viriäisi entisajan kylästelyperinne. Juurussuolla se on vielä jossakin määrin käytössä, mutta kaupunkimaistuneessa kunnassa naapurikyläily on yleisesti ottaen hyvinkin henkitoreissaan.
– Ihmisten ajankäyttö on mennyt semmoiseksi, että kylästelystäkin pitää sopia etukäteen. Meillä on onneksi tuttuja, joiden luokse voi piipahtaa ilman, että asiasta sovitaan etukäteen. Se tuntuu sangen mukavalta, Siira hymyilee.
samoin tuntuvat olevan asiat Jylhän perheessä. Esimerkiksi harrastusten kautta löytyneet ystävät eivät pistä pahakseen, jos oven takana onkin yllättäen Jorma tai Aino tai peräti molemmat.
– Ainakin Yli-Kiimingissä on vielä tapana, että sukulaisissa piipahdetaan ennakkoon ilmoittamatta. Se on semmoista rentoa kyläilyä, entistä kotikuntaansa iloisesti muisteleva Aino Jylhä kehaisee.
Lue loput uusimmasta lehdestä!

