Voimannoston SM Tyrnävälle

30.03. 07:00

Meri Alaranta-Saukko

Tyrnävä Tyrnäväläisellä Okko Mäkelällä on syytä tyytyväisyyteen. Leveästi myhäilee myös hänen valmentajansa ja omaohjaajansa Ari Niskanen.

Mäkelä nimittäin kiskoi maaliskuun alussa voimanoston Suomenmestaruuskisoissa komeasti voiton 17–vuotiaiden sarjassa ja teki samalla uuden Suomen ennätyksen.

Voiton myötä Mäkelälle avautui paikka voimanoston maajoukkueeseen. Jo huhtikuussa edessä ovat Ruotsissa järjestettävät Pohjoismaiden mestaruuskisat.

Lukkarinojan lastensuojeluyksikössä kolmisen vuotta sitten alkanut yhteistyö Mäkelän ja Niskasen välillä on tuottanut tulosta ja menestystä.

– Kyllähän se mukavalta tuntuu. En osannut odottaa maajoukkuepaikkaa, Mäkelä toteaa rauhallisesti.

Tulevat kisat jännittävät luonnollisesti. Mutta se on oikeastaan vain hyvä asia.

– Jännityksen myötä erittyy adrenaliinia, joka auttaa saamaan enemmän voimaa kisasuorituksiin, Niskanen tietää.

Valmentajaa jännittää luultavasti vielä enemmän kuin kilpailijaa. Hänellä on itselläänkin voimanostajatausta, joten kisojen alla ja treenin kulkiessa myös oma into nousee uudestaan.

Okolla on Niskasen mukaan hyvät luontaiset edellytykset menestyä lajissa.

– Hänellä on paljon nopeita lihassoluja, joten hän pärjää lajeissa, jotka ovat lyhytkestoisia.

Toisaalta kroppa on ristiriidassa voimanoston vaatimusten kanssa. Okolla on esimerkiksi pitkät kädet.

– Se tarkoittaa, että rinnaltanostossa on vietävä painot korkealle. Lyhytkätisellä matka olisi pienempi.

Niskasen mielestä Mäkelä on hienona esimerkkinä monelle muulle.

– Perhekotitausta ei ole esteenä menestykselle, kunhan hoitaa arjen velvollisuudet ja koulunkäynnin oikein, hän sanoo ja uskoo Okon motivoivan monia muitakin yrittämään tosissaan.

Voimannosto lajina edellyttää Mäkelän ja Niskasen mukaan pitkäjänteisyyttä. On jaksettava treenata ahkerasti.

– Välillä väsyttää, mutta kun ajattelee, että laiskotellessa kilpakumppanit menevät ohi, sitä jaksaa taas painaa, Okko sanoo.

Treeneihin koulun salille hän rientää 4–5 kertaa viikossa.

Lue loput uusimamsta lehdestä.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT