Virolaiskuoro Suomen kesässä

03.08. 09:00

Rita Kumpulainen

Liminka Raija ja Katja Vuorisalo tulivat viime maanantai-iltana hyvissä ajoin Alakestilän Arboretumiin. Niin tekivät lukuisat muutkin liminkalaiset, mutta virolaista Petra-kuoroa saapui kuuntelemaan musiikin ystäviä myös muun muassa Kempeleestä, Haukiputaalta ja Oulusta.

Vuorisaloilla oli erityinen syy saapua kesäisen luonnon keskelle järjestettyyn kulttuuri-iltaan, sillä virolaiskuorossa laulavat Liia Seire ja Tarmo Selter sekä kuoron huoltajiin kuuluva Edvi Reidma asuivat lähes viikon kestäneen Suomen vierailunsa aikana Vuorisalon kotona.

– Olen aivan ensimmäistä kertaa Suomessa. En ole käynyt tätä ennen edes Helsingissä, kuten aika moni kuorostamme, nauroi aurinkoinen Liia Seire.

Saarenmaalla syntynyt Liia ihasteli Suomen vehreyttä. Kiitosta suomalaiset saivat myös sydämellisyydestään. Oma majoittajaperhe oli tietysti suurimman kiitoksen kohteena.

Tarmo Selter sen sijaan oli käynyt jo useamman kerran Suomessa, tietysti Helsingissä, mutta näin pohjoisessa ei hänkään.

– Oi, miten kaukana Liminka ja Oulu ovatkaan, hän ihmetteli, mutta myösni, että pitkä matka oli toki vaivan arvoinen.

– Kerrassaan hieno matka. Olemme saaneet nauttia auringosta ja aurinkoisista ihmisistä, nuori mies sanoi.

Lue jutun loppu printtilehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT