Vihiluodon venesatama sai uudenlaisen ilmeen
12.08. 07:00
Jani Laitinen
Kempele Vihiluodon kyläyhdistys oli järjestänyt mukavan tapahtuman Vihiluodon venesatamaan lauantaina. Ilma oli hyvä ja aurinko paistoi kuin tilauksesta.
Kyläyhdistys on perustettu vuonna 2007 ja toimii erittäin aktiivisesti hyvien hankkeiden puolesta.
Vihiluodon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eeva Maijala avasi tilaisuuden. Kempeleen kunnan elinvoimavaliokunnan puheenjohtaja Pentti Mellenius ja Jokivarsien Moderni Maaseutu eli Jomma ry:n Kempeleen kunnan edustaja Timo Patja avaisivat rannan poistamalla paksun ketjun alueen portilta. Näin venesatama ja uimaranta avattiin kaikille käyttöön.
Ranta olikin saanut aivan uuden ilmeen, joka koostuu parannetusta ruopatusta venesatama-alueesta, hiekkarantaisesta uimarannasta, luontopolusta kanavineen ja siltoineen sekä beachwolley kentästä. Venesataman uusi ilme on välttämätöntä viihtymisen kannalta, ennen ranta näyttikin aika huonolta.
Pääranta on ymmärrettävästi koirilta kielletty, mutta koiriakaan ei ole unohdettu, sillä kyläyhdistysläiset ovat tehneet koirille ja muille eläimille oman uimapaikan sataman toiselle puolelle.
Avajaisten ohjelmassa oli lisäksi Leenan Kultakurkut -kuoron merellisiä ja Oulu-aiheisia lauluja sekä Roope Ylitalon taikuriesitys. Yleisöllä oli myös mahdollisuus kokeilla veneajelua ja kanootilla melontaa.
– Venesatamassa oli jo soutu- ja moottoriveneitä, mutta paikkoja on vielä vapaana, kertoo Eeva Maijala.
Lähiaikoina suoritetaan vielä lisäruoppauksia, että isommatkin veneet pääsevät laituriin. Sataman omistaa Oulun kaupunki ja kyläyhdistys on vuokrannut sen viideksitoista vuodeksi, viisi laituripaikkaa on varattu Oulun kaupungin käyttöön. Lähiaikoina alueelle asennetaan myös valvontakamera.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!





