Vessanpytty ei ole kaatopaikka

16.11. 07:00

Ilkka Ylitalo

Tyrnävä Kodin wc-pönttö toimii parhaiten, kun siitä huuhdellaan vain sitä itseään, naurahtaa Tyrnävän Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Sarsila.

Hän ei kuitenkaan tokaise asiaansa leikillään, sillä joka vuosi vessanpönttöihin tungetaan jos mitä sinne kuulumatonta. Tämä aiheuttaa vesilaitoksille runsaasti turhauttavaa työtä ja paljon kustannuksia.

– Meillä on jo useamman kerran ollut ongelmia varsinkin Murron alueella. Siellä joku asukas käyttää vessaansa kaatopaikkana. Pumppuihin on tarttunut vauvan vaippoja ja matonkuteita. Nämä kietoutuvat pumppujen kauloille ja silloin on tilattava imuauto ja puhdistettava pumput juuttuneista jätteistä, Sarsila päivittelee.

Jokainen imuauton reissu on muutaman sadan euron arvoinen. Sarsila sanookin, että vesilaitos etsii jätteiden laittajaa. Kun hänet löydetään tulevat kustannukset hänen maksettavakseen.

Tietämättömyys ei voi Sarsilan mukaan olla syynä vessojen väärään käyttöön. Maalaisjärjen käyttäminen on Sarsilan mukaan sallittua myös kylppäreissä.

– Onkohan tämäkin yksi uusavuttomuuden ilmentymä, kun ihmiset eivät enää erota esimerkiksi muovikääreitä vessapaperista, Sarsila ihmettelee.

Jokaiselle vesi- ja viemäriliittymän hankkijalle annetaan ohjevihko, jossa kerrotaan vesilaitoksen yleiset toimitusehdot. Sama vihkonen annetaan myös vanhan kiinteistön hankkijalle, kun sopimukset siirtyvät uudelle omistajalle.

– Tietoa on kyllä riittävästi, mutta ilmeisesti sen ymmärtäminen on vaikeaa, Sarsila sanoo.

Kodeissa syntyy jätteitä, joille on yhteistä se, etteivät ne kuulu viemäriin. Oulun seudulla on kattava jäteasemaverkosto, jonne jokainen voi toimittaa kodeissa syntyvät monet erilaiset kierrätettävät jätteet. Sekajätteiden keräyksestä on kaikilla kiinteistöillä oltava jätteiden kuljetussopimus. Oulun seudulla sekajätteet kuljetetaan Ruskon kaatopaikalle käsiteltäviksi.

Komposti on oiva mahdollisuus tuottaa maatuvista jätteistä muhevaa multaa kotipuutarhaan.

Suomen vessoissa käytetään maailman puhtainta vettä jätöksien huuhteluun. Monessa maassa vessan vesi tulee eri putkistoja myöten. Meillä huuhteluun käytetään useimmiten pohjavettä.

– Vesimaksulla asiakas saa kotiinsa paljon muutakin kuin raikasta vettä. Vesilaitokset huolehtivat joka päivä ympäristöstä puhdistamalla käyttämäsi veden, Sarsila toteaa.

Hän kehottaakin ihmisiä tarkkailemaan mitä pyttyyn paiskataan.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT