Vanhasta kotitalosta kasvoi majatalo
17.08. 07:00
Tiina Haapalainen
LUMIJOKI Kankaanpääntien varrella seisoo vanha punainen talo. Sen pihassa kukkivat kukat, ja pyykkinarulla odottavat pyykkipojat puhtaita vaatteita kuivattavaksi. Pihapiirissä olevat navetta ja aittarakennukset luovat maaseudun tunnelmaa.
Tila näyttää asutulta, mutta pihalla tulijaa tervehtivä Kaarina Länkinen paljastaakin seinien sisältä löytyvän majatalon nimeltään Sippa. Nimensä majapaikka on saanut tilan mukaan.
– Siitä minulla ei ole tietoa, mitä nimi mahtaa tarkoittaa, hän toteaa.
Majatalo on ollut pitkäaikainen haave Kaarina Länkiselle.
– Tein siitä jopa laskelmat yrittäjäkurssilla, mutta toiminta olisi ollut liian kallista, hän kertoo.
Kun puoliso Matti Länkinen jäi eläkkeelle, molemmat ryhtyivät miettimään Matin vanhan kotitalon kunnostamista. Sen jälkeen töitä onkin tehty hartiavoimin. Länkiset kunnostivat kaiken itse. Tosin sähkötyöt piti jättää ammattilaisen tehtäväksi.
– Tekemistä oli, sillä talon toinen pää oli ollut tyhjillään 60 vuotta, Kaarina Länkinen kertoo.
Tyhjästä remontti ei käynnistynyt, sillä vuonna 1997, jolloin Länkiset ostivat Matin lapsuuden kodin, kunnostettiin perustukset. Matin vanhemmat, Tauno ja Aino Länkinen, puolestaan olivat rakennuttaneet peltikaton 1960-luvulla. Se oli turvannut hyvin rakenteet, eikä katto ole vieläkään osoittanut heikkouden merkkejä.
Remonteista huolimatta tekemistä vielä riittää. Kaarina Länkinen suunnittelee kamarin lattian nostamista ja yhden huoneen kunnostamista. Maalämpöäkin hän on haaveillut miehensä kanssa taloon, sillä tällä hetkellä taloa lämmitetään kahdella tulisijalla.
– Jos lottovoitto vain tulisi, niin sitten voisi maalämmönkin saada, Kaarina Länkinen lisää naurahtaen.
Ensimmäiset asukkaat tulivat jo viime kesänä, vaikka Kaarina Länkinen ei ole ennättänyt juurikaan taloa mainostaa. Vuokralle tuli kymmenhenkinen perhe, jonka omassa kodissa oli sattunut vesivahinko. Viikon verran talossa asustanut perhe oli tyytyväinen, sillä vanhassa talossa oli uni maittanut lapsille.
– Taloa ei kuitenkaan tarvitse vuokrata kokonaan, vaan siitä voi ottaa käyttöön vain osan, Kaarina Länkinen muistuttaa.
Majatalon pidosta ei tule Kaarina Länkiselle pääelinkeino, vaan sitä vuokrataan tarpeen mukaan.
– Minulla ei ole suuria odotuksia tuoton suhteen. Vaikka kukaan ei vuokraisi taloa, niin silti ei käy kuinkaan. Pääasia on, että nyt Lumijoella on majoitusta tarjottavana, hän tuumii.
Vaikka talossa toimiikin majatalo, niin tärkeintä oli saada vanha kotitalo kuntoon.





