Tyrnävän kulttuuripalkinto Antti Matinollille
14.12. 07:00

Antti Matinollin kodissa näkyy vanhan kunnioitus. Päärakennuksen vanhoja seinämaalauksia on uudenkin kodin seinillä. Lehtileikkeet kertovat monista tapahtumista niin Matinollin omasta kuin läheistenkin elämästä.
Ilkka Ylitalo
Tyrnävä Vuoden 2011 Tyrnävän kulttuuripalkinnon saanut Antti Matinolli on monipuolinen osaaja ja toimija. Häneen sopivat monet kulttuuriin liittyvät määritelmät. Palkinnon itsenäisyyspäivän juhlassa luovuttanut Riitta Jääskeläinen kuvasi Matinollia yhteisön hyväksi työskenteleväksi ihmiseksi. Siitä osoituksena ovat urheilun parissa tehty valmennustyö ja ennen kaikkea Tyrnävän perunamarkkinoiden vetäminen lähes kymmenen vuoden ajan.
– Antti Matinolli aloitti urheilutoiminnan jo nuorena. Alussa hän harrasti monia lajeja, mutta moukarinheitosta tuli jo varhain hänen tärkein lajinsa. Hän kohosi maan parhaiden moukarimiesten joukkoon ja edusti Suomea maaotteluissa, Jääskeläinen kuvasi Matinollin urheilusaavutuksia.
Oman aktiiviuran jälkeen Matinolli otti vastuulleen Tyrnävän Tempauksen yleisurheilutoiminnan vetämisen. Monia nuoria urheilijoita nousi hänen opeillaan kansalliselle huipulle. Keihäänheittäjä Jorma Markus kiskaisi keihäänsä yli 90 metrin haamurajan.
– Paikallisen urheilutoiminnan lisäksi Antti Matinolli oli moukarin lajivalmentaja ja hän haki oppia lajin saloihin muun muassa Neuvostoliiton moukarivalmentajilta. Harri Huhtala oli yksi hänen menestyneimmistä valmennettavistaan.
Perunamarkkinat ovat Tyrnävän merkittävin vuotuinen tapahtuma. Markkinoilla vierailee tuhansia ihmisiä ympäri maata ja maakuntaa. Markkinat tekevät tyrnäväläisyyttä tunnetuksi laajalla alueella.
– Antti Matinollin osaaminen näkyy perunamarkkinoiden järjestelyissä. Hän on hankkinut esiintyjät ja organisoinut toiminnan niin, että markkinat vetävät vuodesta toiseen yleisöä ja myyjiä syksyiseen Tyrnävän kirkonkylään, Jääskeläinen kiitteli.
Kotiseututyö on yksi tärkeä osa Matinollin suvun perinnettä. Antin isä oli museomies, ja nuorempi polvi on jatkanut perinnetyöltä. Antti Matinolli osallistui Tyrnävän historiatoimikuntaan ja hän oli kokoamassa Tempauksen yleisurheilun historiakirjaa.
Talkootyö on Antti Matinollin mielestä tärkeä voimavara Tyrnävän kaltaisissa yhteisöissä. Ilman sitä moni asia jäisi toteutumatta.
– Perunamarkkinat on oivallinen talkoovoiman osoitus. LC Tyrnävän noin 30 aktiivin joukko järjestää tapahtuman rutiinilla vuodesta toiseen. Kaikki tietävät tehtävänsä ja sitoutuvat niiden toteuttamiseen, Matinolli kiitteli kavereitaan.
Yhteisen hyvä eteen tehtävä työ on pyyteetöntä. Talkoista ei palkkaa saa, mutta hyvän mielen, kun yhdessä onnistutaan.

