Tyrnäväläinen ja ylypiä siitä

14.07. 07:00

Kotitila on Markku Kantolalle myös työpaikka. Hän jatkaa isänsä työtä, ja lähivuosina tilan vetovastuu siirtyy Markun pojille.

Tiina Haapalainen

TYRNÄVÄ Kotikylän miehiä taitaa olla tyrnäväläinen Markku Kantola. Hän on asunut Puolan tilalla lapsuudestaan lähtien. Tehnyt siellä töitä - hoitanut karjaa, sahannut puuta ja viljellyt viljaa ja vähän perunaakin. Samalla hän on tullut jatkaneeksi isänsä Alpon vuonna 1952 aloittamaa tilan pitoa.

Vaan minnepä mies lähtisi ja miksi, kun on elämäänsä tyytyväinen?

– Tyrnävällä olen ollut pikkupojasta lähtien. Tämä on kotini ja kotiseutuni, ja alueena poikkeuksellinen. Olen ylypiä tästä alueesta, Markku Kantola toteaa.

Lehmät kotitilalta hävitettiin vuonna 1984. Sahankin toiminta päättyi vuonna 1993. Markku Kantola päätti keskittyä siemenperunan viljelyyn ja pakkaukseen, sillä silloinen kunnanjohtaja Simo Koskenniemi ryhtyi järjestämän ja käynnistämään kunnassa yhdeksän siemenperunapakkaamon toimintaa.

– Simo oli edistyksellinen, maataloutta tukeva kunnanjohtaja. Ja olihan aika raskasta tehdä töitä karjatilalla ja sahalla yhtä aikaa. Vuodesta 1965 lähtien tein sahalla töitä koulun jälkeen, ja se loppui vasta vuonna 1993, Markku Kantola muistelee.

Perunapakkaamo perustettiin tilalle vuonna 1994, ja vuodesta 1996 lähtien se on kuulunut myös Pohjoisen Kantaperunan sopimustuottajiin. Se osoittautui oikeaksi liikkeeksi maatalousyrittäjälle. Siemenperunasta tuli niin merkittävä tekijä tilalle, että nykyään se työllistää Markku Kantolan lisäksi hänen poikansa sekä ympärivuotisesti neljä henkilöä. Tilan liikevaihdosta 60 prosenttia tulee siemenperunan myynnistä.

Muutenkin muutoksen tuulet ovat puhaltaneet maanviljelijän pelloilla. Kun Alpo-isä aloitteli maanviljelijänä Puolan tilalla, peltoa oli 25 hehtaaria. Kantolan ryhtyessä tilan jatkajaksi, sitä oli 77 hehtaaria. Nykyään tilan koko on kasvanut jo 163 hehtaariin. Lisäksi Kantolat ovat vuokranneet lähes 300 hehtaaria peltoa.

Sukupolvenvaihdosta tilalla on jo pohjustettu. Markku Kantolan pojat Ari, Esa ja Mikko aikovat seurata isänsä jalanjälkiä. Se tuntuu isästä hyvälle, vaikkei hän sitä ääneen sanokaan.

– Meidän on tarkoitus yhtiöittää homma Kantolan Maatila Oy:ksi. Pojat ottavat enemmän vastuuta, kun täytän 60 vuotta, Kantola kertoo.

Elämä maatilallisena on siis ollut suotuisaa ja mieluisaa Markku Kantolalle. Siitä huolimatta tai sen takia hän katseleekin nykyistä elämänmenoa kriittisin silmin. Kreikan kriisin hoitotapa saa hänet pyörittelemään päätään.

– Tuntuu käsittämättömältä, että velkaehtoja kiristetään. Olisi parempi jatkaa maksuaikoja. Miten ihmiset selviävät, jos valtio menee konkurssiin? Tähän asti on ollut käsitys, ettei se ole mahdollista, mutta nyt se on ainakin lähellä, Kantola ihmettelee.

Talouselämän lainalaisuudet näyttävät pellon pientaretta mittailevasta Kantolasta muutenkin ihmeellisiltä. Nykyistä hallitusta hän moittii siitä, että se on suunnannut leikkauksia maatalouteen. Tuottajahinnat taas ovat pysyneet ennallaan samaan aikaan, kun kaupat ovat keränneet yhä suurempia katteita myynnistään. Viljelijät eivät Kantolan mielestä ole syyllisiä ruuan kalleuteen.

– Toivonkin kaikille nuorille viljelijöille jaksamista laulun sanoin: Tämä taivas, tämä maa, sukupolvelta toiselle jää, Kantola toteaa.

Lannoitteiden hintakin on noussut huimasti sen jälkeen, kun Suomen valtio myi lannoiteteollisuuden Norjalle. Kun valtio ei enää voi vaikuttaa lannoitteen tuotantoon ja hintoihin, viljelijälle jää Kantolan mielestä maksajan rooli.

– Maailma on hulluksi mennyt, sillä keinottelijoille ja spekulanteille annetaan aivan liian iso valta, Markku Kantola toteaakin.

Tosin eivät kaikki kuluttajatkaan ole enää kovin selväpäisiä hänen mielestään. Kauppaa varten rakennetaan uusia liiketiloja koko ajan lisää, ja kuluttamisesta on tullut monille elämäntehtävä.

– Tuntuu siltä, että ostaminen on mennyt hysterian puolelle. Kaikkea pitäisi olla. Täällä Suomessa kuitenkin selviää suhteellisen hyvin, jos on töissä ja saa säännöllistä tuloa, eikä tuhlaa kaikkea saamaansa, Kantola toteaa.

Syntymäpäiviään Markku Kantola viettää Tyrnävän kotiseututalolla 16.7. Vieraat ovat tervetulleita juhlaan kello 14 alkaen. Luvassa on ainakin karaokelaulua, mutta päivänsankari itse ei ainakaan vielä lupaa äänihuuliaan viritellä.

– Saa nähdä. En ole kovin hyvä laulamaan, hän nauraa.

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT