22.02. 07:00

Tulevaisuusvaliokunnan jäsen Juha Sipilä kertoi tuunanneensa yhden autoistaan puukäyttöiseksi. Se sai Harri Jaskarin kysymään, mitä eroa sillä ja tavallisella autolla ajamisessa on. – On ainakin poistettava tuhkat uunista joka tuhannen kilometrin jälkeen, Sipilä vastasi ja sai valiokunnan ratkeamaan nauruun.
Tiina Haapalainen
KEMPELE Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta piipahti eilen aamulla Kempeleen Ekokorttelissa aamukahvilla. Ekokortteli oli yksi valiokunnan vierailukohteista Oulun seudulla, mistä se aloitti toimikautensa tutustumiskäynnit.
Ekokorttelin toimintaidea kiinnosti valiokunnan jäseniä, ja he kyselivätkin sitä esitelleeltä Volterin toimitusjohtajalta Jarno Haapakoskelta yksityiskohtaisesti korttelin sähköntuotannosta.
Mikko Alataloa mietitytti sähköalan yritysten suhtautuminen siihen. Esittelyssä kävikin ilmi, että Ekokorttelin oma sähköntuotanto on sähkölain vastaista eikä se olisi toteutunut jollei Oulun seudun sähkö olisi suhtautunut hankkeeseen myötämielisesti.
– Valiokunta saa vierailujensa kautta tarpeellista tietoa etenkin lainsäädäntöön liittyvistä ongelmista, jotka vaikuttavat uusien yritysten toimintaan ja käynnistämiseen, tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Päivi Lipponen totesi.
Ekokorttelia käsittelevää esitystä puheenjohtaja Päivi Lipponen piti kiehtovana. Ekokorttelin ratkaisujen toimivuutta ja soveltuvuutta pääkaupunkiseudulle olisi kuitenkin hänen mielestään pohdittava vielä. Ainakin puuaineksen kuljetus lisäisi autoliikenteen määrää pääkaupunkiseudulle.
Biopolttoaineet tulevat silti olemaan yksi tulevaisuusvaliokunnan alkavista tutkimuskohteista. Aiheeseen keskittyy valiokunnan jäsenistä Juha Sipilä. Muut valiokunnan tutkimuskohteet julkistetaan maaliskuussa. Niissä korostuu tulevaisuusnäkökulma.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

