Temmes innostaa heiluttamaan pensseleitä
27.07. 06:00
Anu Kirstinä
Tyrnävä Pensseleiltä, valkoisia taulun pohjia, värejä ja samanhenkisiä ihmisiä. Niistä on pensseleiden heilutuspäivät tehty.
– Ei mitään virallista! Tämä on samanhenkisten ihmisten vapaamuotoinen kokoontuminen, Pirjo Österholm kertoo kolmipäiväisestä tapahtumasta Temmeksellä.
Suusta suuhun levinnyt tieto tapahtumasta innoitti paikalle oululaisia taiteiden harrastajia.
Nurkkalan perällä ideat ja inspiraatio ovat lähellä. Kesäinen luonto, vanhat hirsiset rakennukset ja kukkiva ympäristö innoittivat monet pensselin sivellykset.
– Mahdottoman antoisia päiviä. Opimme paljon toinen toisiltamme. Luonnon helmassa aistit aukeavat ja värit erottuvat selkeämmin. Täällä on jotain alkukantaista voimaa, Hannele Salmi iloitsee.
Pelkkä ajomatka kaupungista peltolakeuksien keskelle laittoi taiteilijat haukkomaan henkeä.
– On se vaan niin mahtava näky, kun Tyrnävän peltojen päälle aukeaa eri vihreän, sinisen ja harmaan sävyjä, Pirjo Sassi kertoo.
Silmien kantamattomiin avautuva peltomaisema on Pirjo Sassille tuttu näky. Se on 11-vuotiaana Tyrnävältä Ouluun muuttaneen Pirjon lapsuuden maisema ja samalla myös mielen maisema.
– Täällä näkee kauas. On tilaa hengittää, hän nauttii vierailustaan juurilleen.
Tyrnävän Ängeslevällä lapsuutensa asunut Pirjo Sassi maalasi taulun, joka kantaa nimeä Sydämen puutarha.
– Jokaisen sydämellä on kiviä kannettavanaan. Niitä jaksaa kantaa paremmin, kun hoitaa kivien päällä olevat kukat kuntoon, hän kertoo taulustaan.
Lue jutun loppu tuoreimmasta printtilehdestä!







