Syksyllä ryhdytään omien dokumenttielokuvien tekoon
26.05. 07:00

Pömilän vanha ikkunalasi muuttaa kirjaston päädyn hieman mutkikkaaksi. Syksyllä alkavalla dokumenttiprojektilla etsitään uusia näkökulmia Tyrnävän kehittämiseen.
Ilkka Ylitalo
Tyrnävä Tyrnävän meijerialueelle rakennettu auditorio muuttuu heinäkuun alussa elokuvateatteri Rojettoriksi. Heinäkuussa esitetään videotykillä suomalaisia kesään sopivia kepeitä elokuvia. Elokuussa ohjelmistoon tulee ulkomaalaisia laatuelokuvia.
Syksyllä kansalaisopistossa alkaa dokumenttielokuvakurssi, jossa jokainen osanottaja voi valmistaa oman dokumenttinsa. Työt on tarkoitus julkistaa seuraavana vuonna Tyrnävän dokumenttielokuvatapahtumassa.
– Tapahtumalle meillä on hienot puitteet. Meijerialue on itsessään jo dokumentin arvoinen paikka, aluearkkitehti Marja Kuisma kertoo.
– Tyrnävä-ilmiölle haetaan taustaa dokumenttiprojektin kautta. Tulevaisuuden suunnittelun lähtökohtana on aina menneisyys ja tämä hetki. Dokumenttien avulla haluan saada tyrnäväläiset tutkimaan omaa ympäristöään ja elämäänsä, Kuisma miettii.
Dokumenttiprojektilla halutaan lisätä kuntalaisten osallistumista yhteisten suunnitelmien tekoon.
Dokumenttien teko alkaa syksyllä Heidi Saramäen ohjaamilla kansalaisopiston kursseilla. Syyslukukaudella kurssille otetaan kymmenkunta 15-19 -vuotiasta nuorta ja keväällä on varttuneempien vuoro tutkia kotikuntaansa oman dokumentin kautta.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

