”Se oli hyvä esikoulu”
01.07. 07:00
Juhani Pelkonen
Oulu – Se oli hyvä esikoulu! Sieltä jäi mieleen monta käytännön asiaa, mutta ennen kaikkea intohimoinen asenne taiteeseen, summaa kuopiolaislähtöinen kuvanveistäjä Antti Immonen Limingan taidekoulusta saamiaan eväitä.
– Opettajista varsinkin Hannu Lukin vaikutti paljon ja on vieläkin hyvä kaveri. Hannun oppeja on jonkinlainen suoraviivainen pyrkimys rehellisyyteen, muistelee Immonen, joka on myöhemmin itsekin kuulunut taidekoulun opettajakuntaan.
Nykyään taas Kuopiossa perheensä kanssa asuva taiteilija muutti Liminkaan nuorena poikana ystävänsä kehotuksesta. Nuorukainen halusi kokeilla kuvataiteita rakennusarkkitehdin opintojen jälkeen.
– Samalla vuosikurssilla ollut luokkakaveri oli käynyt Limingan taidekoulua ja suositteli sitä, kertoo Antti.
Ja taiteet veivät mukanaan. Vuonna 1997 Antti valmistui Kankaanpään taidekoulusta kuvanveistolinjalta, ja on siitä asti tehnyt töitä kuvanveistäjänä.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!



