Saara Aalto hurmasi rippikirkossaan

15.02. 12:08

Saara Aalto ja Teemu Roivainen saattoivat hymyillä tyytyväisinä koskettavan konsertin jälkeen.

Jani Laitinen

OULUNSALO Lauantai-iltana 4.2. Oulunsalon kirkko oli täynnä konserttiyleisöä, vaikka pakkasmittari näytti kolmeakymmentä pakkasastetta.

Lapsuutensa ja nuoruutensa Oulunsalossa viettänyt laulaja Saara Aalto oli saanut Oulunsalon seurakunnalta kutsun tulla pitämään konserttia tuttuun kirkkoon. Tässä kirkossa Saara oli päässyt myös ripiltä, joten se oli paikka, joka oli jäänyt Saaralle lämpimästi mieleen.

Musiikkiuransa Saara aloitti jo vuonna 2002 ollessaan vielä lukiossa ja on jatkanut sitten musiikin opintoja Sibelius-Akatemiassa, jossa hän on opiskellut myös klassista pianonsoittoa.

Samaan aikaan hän opiskeli myös Pop&Jazz konservatoriossa, joten kolme vuotta hän kävi kahta koulua yhtä aikaa.

Nykyisin Helsingissä asuva Saara aloitti kotikirkon konsertinsa kappaleella ”You raise me up”, pianistinaan avomiehensä Teemu Roivainen, joka on kotoisin Haukiputaalla.

Saara näytti itsekin enkeliltä valkoisessa mekossaan, ja hänen äänensä oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Kirkossa oli hiljaista, ehkä vain muutama huokaus kuului, niin kauniina Saaran esittämät balladit soivat kirkossa. Sen takasi myös kirkon hyvä akustiikka.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT