Petri haluaa rikkoa rajoja
16.01. 14:20
Rita Kumpulainen
Kempele Petri Hirvasniemi,38, on määrätietoinen mies. Hän kelpaisi esimerkiksi monelle.
Toukokuussa tulee kahdeksan vuotta siitä, kun Petri loukkasi tapaturmassa kolme selkänikamaansa sillä seurauksella, että mies istuu nyt pyörätuolissa. Harvalla terveelläkään on sellaista kehittymisen mieltä ja urheilunälkää kuin hänellä. Kuunnellaanpa.
– Aloitin 17-kesäisenä nyrkkeilyn, jota harrastin yhdeksän vuotta. Tulostakin syntyi. Sain miehissä SM-pronssia, kaksi hopeaa ja kaksi kultamitalia, Toivo Mikkolan valmennuksessa, Oulun Tarmoa silloin edustanut Petri aloittaa.
Vammautuminen rakennustyömaalla 22.5.2004 pysähdytti miehen urheilemisen muutamaksi vuodeksi. Rakennustalkoissa katolla ollut Petri tipahti 8,5 metrin korkeudelta maahan. Kolme nikamaa, kuudes, seitsemäs ja kahdeksas, vaurioituivat pudotuksessa. Tuli halvaantuminen. Edessä oli sopeutuminen ja monella tavalla vaikeat ajat.
– Olihan se aluksi rankkaa. Monta vuotta siitä meni, että pystyi ruveta edes ajattelun tasolla miettimään, voisiko vielä joskus urheilla. Oli hyvä pitää kunnolla taukoa. Asiantuntijat sanoivat, että kannattaa ottaa rennosti, miettiä ja kelata rauhassa tapahtunutta. Suositeltiin, että pikku hiljaa ajan kanssa alkaisin miettiä, mitä tulevaisuudella on annettavaan, Petri jatkaa.
–Kolme-neljä vuotta siinä meni, kun ymmärsin lopulta täysin, että onhan sitä elämää pyörätuolissakin. Kun sen hyväksyi, asiat alkoivat jotenkin vain rullata eteenpäin, hän kertoo.
Ensimmäisenä Petri aloitti uimahallilla käynnin. Hän löysi vanhan tutun harrastuksen, pistarit. Kuvioihin tulivat myös voimistelutreenit ja punttisali Riku-veljen avustuksella.
Nelisen vuotta sitten Petri siirtyi Kempeleen Pyrintöön. Seurasta löytyi kannustavia ihmisä ja asiantuntemusta, joka innosti Petriä uusien lajien pariin. Löytyivät liikuntaesteisten kuula ja keihäs, pistarit sekä käsikelaus kolmirattaisella käsipyörällä.
Mutta ei tässä vielä kaikki! Petrillä on taskussaan nyrkkeilyn kolmannen luokan arvostelutuomarin kortti, ja mielessä on myös toisen luokan kortin suorittaminen. Se merkitsisi lisää kisoja ja tuomaritehtäviä.
Tämän lisäksi Petri toimii liikuntaesteisten junioreiden ohjaajana ja neuvojana.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!



