Pääsy vastaanoton ja päivystyksen numeroon helpottuu helmikuun alussa
25.01. 07:00

Uusi terveyskeskus valmistuu vuoden 2013 kesällä vastapäätä uutta kirjastoa. Rakennustyöt alkavat alkusyksystä 2012.
Rita Kumpulainen
Liminka Asiakkaiden pääsy Limingan terveyskeskuksen vastaanoton ja päivystyksen numeroon helpottuu helmikuun alusta uuden puhelinpalvelujärjestelmän myötä.
Johtava lääkäri Pauliina Sarajärvi uskoo, että uusi järjestelmä tasaa merkittävästi palveluruuhkia. Näin myös asiakkaaat tulevat paremmin ja tehokkaammin palvelluiksi.
Terveyskeskuksessa eletään nyt muutenkin myönteisen odottavaisissa tunnelmissa, sillä uuden terveyskeskuksen suunnittelu on hyvässä vauhdissa.
Asiakkaat saavat 1. helmikuuta ensikosketuksen uuteen puhelinjärjestelmään. TeleQ-puhelinjärjestelmän avulla palvelunumero ei ole enää koskaan varattuna eli yksi puhelu riittää. Asiakas saa itse valita, jääkö hän odottamaan vuoroaan linjoille vai valitseeko hän itselleen takaisinsoiton, jolloin sairaanhoitaja soittaa hänelle sovittuna aikana.
Uusi puhelinpalvelu toimii yksinkertaisesti. Soittaessasi palvelunumeroon kuulet ensin tervetuloviestin. Sinulle kerrotaan, kuinka monta puhelua on edelläsi jonossa. Hetken kuluttua sinulle tarjotaan mahdollisuutta valita takaisinsoitto. Voit joko jäädä odottamaan vuoroasi linjoille tai tähteä painamalla siirtyä takaisinsoittoajan varaukseen.
Jos haluat, että terveyskeskuksesta soitetaan sinulle johonkin toiseen numeroon, voit ohjeiden mukaan näppäillä tai sanella numeron, muussa tapauksessa takaisinsoitto tulee puhelimeen, jolla otit itse yhteyttä. Tuntemattomaan numeroon ei voida soittaa takaisin. Terveyskeskuksesta otetaan sinuun yhteys sovittuna ajankohtana.
Sarajärvi uskoo, että uuden järjestelmän avulla vastaanotolle ja päivystykseen pääsy helpottuu tuntuvasti.
Uusi puhelinpalvelujärjestelmä koskee vain vastaanottoa ja päivystystä. Kaikki muut, kuten neuvola ja hammashoitola, toimivat edelleen nyt käytössä olevan puhelinjärjestelmän kautta.
Uuden puhelinpalvelun ansiosta hoitajilta jää enemmän aikaa muuhun terveyskeskustyöhön eli hyöty uudesta järjestelmästä näkyy monella tavalla sekä terveyskeskuksen että asiakkaan arjessa.
Uuden järjestelmän käyttöönotto on aina haasteellista. Henkilökunta koulutetaan sen käyttöön 31.1.2012, ja toiminnan pitäisi alkaa keskiviikkoaamuna 1.2.2012 kello 8.
Johtava lääkäri toivoo kuntalaisilta tuona päivänä kuitenkin kärsivällisyyttä, mikäli aloituksessa ilmenee ongelmia.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

