Oulunsalo yksi parhaista

25.05. 07:00

Rehtori Tuula Tervonen iloitsee yhdessä kevään uuden ylioppilaan Jonne Karinkannan kanssa. Jonne kehuu vuolaasti omaa lukiotaan ja myös opettajia. Tervonen antaa tunnustusta koulun henkilökunnalle ja opiskelijoille työhön sitoutumisesta. Yhteistyö pelaa myös kotien kanssa.

Rita Kumpulainen

Oulunsalo Oulunsalon lukiosta valmistuu tänä keväänä kaikkiaan 74 ylioppilasta. Jonne Karinkanta on yksi heistä. Kun nuorukainen saapui viime viikolla kuulemaan koululle ylioppilaskirjoitusten tuloksia, hänen hymynsä oli leveä ja askel keveä.

– Tämä on huippulukio. Fiilikset ovat nyt huikaisevat. Lakki on tulossa, ja siitä saan kiittää erinomaista lukiotamme, hyviä opettajia ja koulun kannustavaa henkeä, Jonne tiivistää.

Nuoren miehen sanat lämmittävät rehtori Tuula Tervosen mieltä. Jonnen arviot ovat hyvin pitkälle samat kuin oppilaiden ja vanhempien keskuudessa tehdyt kyselyt kertovat.

Samaa osoittaa myös äskettäin julkaistu tilasto, jossa selvitettiin, mistä lukioista jatketaan yliopistoon ja mistä ammattikorkeakouluihin.

– Oulunsalon lukio kuuluu pieniin lukioihin ja sijoittui vertailussa hienosti neljännelle sijalle. Oulunsalon lukion ylioppilaista peräti 38,2 % lähti vuonna 2008 opiskelemaan yliopistoon, rehtori Tervonen sanoo.

–  En aliarvioi tietenkään ammattikorkeakouluopintoja, mutta em. tilasto on kuitenkin yksi tapa osoittaa, mihin lukioista valmistuneet lähtevät opiskelemaan, hän toteaa.

Em. vertailussa pienten lukioiden ykkössijaa pitää Björneborgs svenska samskola, mistä yliopistoon päätyi peräti 46,2 % valmistuneista. Helsingin normaalilyseosta yliopisto-opiskelijoita on 45,9 % ja Svenska Privatskola i Uleåborg:ssa 40,0 %.

Myös Limingan lukio menestyi pienten lukion vertailussa erinomaisesti sijoittumalla yhdeksänneksi. Limingan lukiosta valmistuneista yliopistossa jatkoi 32,2 %.

Kempeleen lukio oli isojen lukioiden vertailussa sijalla 78. Kempeleestä yliopisto-opintoihin päätyi 15,0 %.

Oulun lyseon lukio oli sijalla 11. Yliopisto-opinnot odottivat 33,6 % koulun opiskelijoista.

Rehtori Tervonen viittaa tehtyyn selvitykseen ja toteaa oman koulunsa osalta, että tehty työ tuottaa tulosta. Tällä hän tarkoittaa sitä tosiasiaa, että Oulunsalon lukioon otetaan opiskelemaan keskimäärin seiskan keskiarvolla. Useimpiin Oulun kaupungin lukioihin ei tulla alle kahdeksan keskiarvolla.

– On selkeä tosiasia, että esimerkiksi Oulunsalon lukiossa joudutaan tekemään huomattavasti enemmän töitä, jotta tuloksiin päästään. Meille ei tulla huippukeskiarvoilla, sillä lukuaineiden keskiarvoraja on meillä 6,8, mikä on melko alhainen. Meillä siis tehdään hartiavoimin töitä. Onneksi meillä on työhönsä sitoutunut, erinomaisesti motivoitunut henkilökunta, joka on valmis kovaankin työhön yhdessä opiskelijoiden ja perheiden kanssa, Tervonen kiittelee.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT