Nonetti soi ystävyyttä

12.10. 07:00

Rita Kumpulainen

Liminka Kempele Oulu Nonetti syntyi 10 vuotta sitten ystävyydestä. Directus musices Tibor Garanvölgyin johtama lauluyhtye koostuu hyvistä ystävistä, pariskunnista, jotta toisen puolison ei tarvitse yksin kotiin jäädessään marista, että taas sinä lähdet!

Nonettiin lähdetään siis porukalla. Liminkalaisella Tiborilla on mukanaan Anjansa, sitten ovat oululaiset Pentti ja Liisa Sutela, Eira ja Eljas Ulvinen, Seppo ja Eila Pakkanen, kempeleläiset Pirkko ja Pentti Tuunainen sekä kempeleläinen Heljä Rahikkala. Myös lausuntataiteilija Heljän edesmennyt aviopuoliso Kauko kuului Nonettiin. Tässäkin näkyy ystävyys. Vahva mutta herkkä tulkitsija Heljä kuuluu ilman muuta edelleen porukkaan. Hän on kaunis sointu ystävyyden loputtomassa laulussa.

Nonetin viime kevät ja tämä syksy ovat olleet työntäyteisiä. Yhtye juhlii ensi vuonna 10-vuotistaivaltaan, joten juhlaäänitteen tekemisessä on mennyt aikaa. Sekin on tapahtunut ystävyydessä, arvostetun taiteellisen johtajan hellässä, mutta määrätietoisessa ohjauksessa.

Pari viikkoa sitten ryhmä kokoontui kesätauon jälkeen syyskauden ensimmäisiin harjoituksiin Pirkko ja Pentti Tuunaisen kesäkotiin Paavolaan. Samalla yllätysjuhlittiin kahta yhtyeen jäsentä ja melkein yllästysjuhlittiin pian juhlivaa jäsentä. Juhlittavina olivat jo opiskeluajoilta ystävykset Liisa Sutela ja Pirkko Tuunainen, joilla kummallakin tuli täyteen 70 vuotta toukokuussa. Liisa juhli syntymäpäiväänsä perhepiirissä, samoin Pirkko. Tuleva päivänsankari Pentti Sutela saavuttaa miehen iän syksypuolella.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT