Netissä etiketti unohtuu
08.02. 07:00
Tiina Haapalainen
OULUNSALO – Ootsä fiksu, siis nettifiksu, chättääksä turvallisesti. Kaverille heitä hymiö ja käyttäydy vastuullisesti. Ne-ti-ket-ti world wide webbi! kaikuu Oulunsalon Kirkonkylän koulun oppilaiden aamunavauksessa esittämä nettiräppi.
Räpissä kannustetaan käyttämään nettiä turvallisesti ja oikein - siis niin, ettei kenenkään tarvitsisi joutua uhatuksi tai kiusatuksi.
Nettikäyttäytyminen ja tietoturva ovat aina ajankohtainen aihe. Erityisesti se nostettiin esille eilen tiistaina, jolloin vietettiin tietoturvapäivää.
Aiheeseen liittyen Lions Club Oulunsalo lahjoitti jo päivää edeltävänä perjantaina tietoturvaoppaita Oulunsalon koulujen 4. luokan oppilaille. Oppaan saivat kaikki kunnan 161 neljäsluokkalaista. Lahjoitus oli osa Lionsien valtakunnallista kampanjaa.
– Oppaalle on tilausta. Nuoret tarvitsevat tietoa netistä ja sen käytöstä. Opas on tarkoitettu myös vanhemmille. He seuraavat usein liian vähän nuorten nettikäyttäytymistä eli mitä nuoret netissä tekevät ja missä he siellä ovat, Lions Club Oulunsalon presidentti Arto Marttila toteaa.
Tietotekniikka ja netti ovat hyödyksi ja hyväksi, jos niitä osaa oikein käyttää. Marttila muistuttaa, että netissä on myös paljon vääränlaista sisältöä.
– Opas meneekin nyt koteihin vanhempien luettavaksi. Toivottavasti sitä myös käydään läpi yhdessä lapsen kanssa. Monelle vanhemmalle netti on outo asia. Me emme ole mestareita sen käytössä, Marttila pohtii.
Opasvihkonen jaettiin neljännen luokan oppilaille, sillä juuri siinä vaiheessa useimmat lapset alkavat käyttää nettiä. Siihen asti netin käyttö on lähinnä turvallisten pelien pelailua koulun rehtorin Harri Kauppisen mukaan.
– Tietysti on nuorempiakin lapsia, jotka käyttävät nettiä ja siihen mennään yhä enemmän. Maailma alkaa kuitenkin muuttua 10 vuoden iässä. Lapsille alkaa tulla omaa tahtoa ja uteliaisuutta, hän toteaa.
Opasvihkosessa käsitellään sekä tietoturva-asioita että nettietikettiä. Nettikäytöksen opettaminen ja kasvatus on hyvä aloittaa jo pienestä pitäen Kauppisen mielestä. Oulunsalossa tehdyssä koulukyselyssäkin tuli esille, että lapset käyttävät yhä enemmän aikaa netissä ja ruudun ääressä. Niinpä netin vaikutukset ovat aiempaa suuremmat myös käytöstapoihin, sillä yhä enemmän sosiaalinen kanssakäyminen tapahtuu verkossa.
– Lisäksi kyselyssä kävi ilmi, että liikunnan osuus on laskenut lasten ajan käytöstä. Myös arjen hallintaan liittyvät asiat olivat menneet alaspäin, Kauppinen kertoo.
Kirkonkylän koululla aiotaankin tehdä tietoturvaviikolla tutkimus, jossa kartoitetaan oppilaiden kanssa näiden käyttämän ruutuajan määrää.
Kiusaaminen netissä on myös yleistynyt, mutta se jää helposti näkymättömiin aikuisilta. Ainoastaan räikeimmät tapaukset tulevat esille Harri Kauppisen mukaan.
– Niissä tapauksissa jopa viranomaiset voivat olla mukana. Onneksi ne ovat jääneet yksittäistapauksiksi, Kauppinen toteaa.
Kiusaamiseen puuttuminen - myös netissä - on kuitenkin Kauppisesta tärkeää. Jos siihen ei puututa, se pahenee nopeasti ja helposti. Netissä kiusaaminen on helppoa, sillä huumorin varjolla voidaan heittää ankariakin kommentteja. Sitä voi harrastaa myös tuntemattomuuden suojasta.
– Monesti kiusaamisessa ei osata asettua toisten asemaan. Netin käytön opettelun rinnalla harjoitellaan samalla tunnetaitoja. Lapset kyllä ymmärtävätkin kiusaamisen netissä. Meille aikuisille se on uusi maailma, jonka vaikeutta kaikki eivät tiedä, Kauppinen muistuttaa.



