Naisten Pankki toimii vapaaehtoisten voimin

23.11. 07:00

Vapaaehtoiset askartelivat yhdessä Anne Väisäsen esittelemiä heijastinkukkia. – Yllättävän työläitä nämä olivat tehdä, Väisänen naurahtaa.

Tiina Haapalainen

LIMINKA Liminkalainen Anne Väisänen on ollut mukana Naisten pankin toiminnassa kolmen vuoden ajan. Mukaan hänet innosti ystävä, jonka kanssa Väisänen lähti tutustumaan toimintaan. Hänestä pelkästään nimi, Naisten pankki, oli kiinnostava.

– Köyhyydellä on naisten kasvot. Heidän voimaannuttaminen ja tukeminen rahallisesti hyödyttää yleisemmin. Kun naiset saavat tietoa, koulutusta ja mahdollisuuden opiskella, he pystyvät luomaan itselleen myös ammatin. Naisen aseman parantaminen on suoraan yhteydessä koko perheen ja jopa kyläyhteisön hyvinvointiin, Väisänen toteaa.

Yrittäjänä toimivasta Väisäsestä varsinkin pankin idea - eli että tuetaan kehitysmaiden naisten yritysideoita lainoin ja avustuksin - oli kiinnostava. Apu menee perille, sillä koko lahjoitussumma menee Naisten Pankin toimintaan.

Anne Väisänen luonnehtii Oulun solua aktiiviseksi. Joukkoon kuuluu reilut 30 henkilöä, jotka järjestävät yhdessä talkoita ja tapahtumia. Porukka on tehnyt esimerkiksi askarteluillan aikana heijastinkukkia, joita myydään messuilla. Kukista saatava tuotto menee Naisten Pankkiin.

Limingassa Naisten Pankki on ollut mukana Leidit Lentoon -tapahtumassa. Vuonna 2010 ensimmäistä kertaa tempauksen avulla kerättiin rahaa pankin toimintaan.

– Pienelläkin panoksella saa aikaan suurta asiaa, Anne Väisänen muistuttaa.

Omaa osuuttaan toiminnassa hän pitää vielä vähäisenä. Oma yritys ja perhe vievät aikaa. Toisaalta vapaaehtoistoiminta Naisten Pankissa on ollut helppo sovittaa arkeen.

– Vaikka järjestämme toisinaan isojakin tapahtumia, jokainen voi osallistua työhön omien kykyjensä ja resurssiensa mukaan. On tärkeää osata sanoa myös ei, sillä maailmaa ei voi muuttaa yksin, Anne muistuttaa.

Maailman parantaminen ei kuitenkaan Väisäsen mukaan ole hänen tavoitteensa.

– En tunne olevani maailmanparantaja, sillä olen niin pieni tekijä. Mutta jos vähänkin saisi eteenpäin asioita, niin se riittäisi minulle.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT