MLL ahkeroi vauvakasseja
13.05. 13:41
KEMPELE Pirilän lasten- ja nuortentalolle kerääntyi äskettäin joukko ahkeria MLL:n Kempeleen osaston naisia ompelemaan vauvakasseja.
Kassien historia on Kempeleessä muutaman vuoden vanha. Ajatus lähti Hannilan Kertulta, joka ensimmäisinä vuosina kokosi itse kassit kasaan, joskin muutamia villasukkia neuloivat myös muut.
Nykyisin vauvakasseja tehdään noin kolme-neljä kertaa vuodessa 8-10 hengen talkoilla. Sukkia neuloo useampi henkilö pitkin vuotta.
Tavoitteena on että paikallinen MLL huomioi jokaisen ensimmäisen lapsensa synnyttävän äidin vauvakassilla. Kempeleessä ensimmäisiä vauvoja syntyy vuodessa noin 130.
Kassin sisältönä ovat villasukat, Lapsemme -lehti, lorupaketti, MLL:n esitteitä ja ruokalippu, jolla saa yhden kerran maksuttoman ruoan perhekahvilassa. Tänä vuonna vauvakassiin on saatu lahjoituksena myös Ainu- tuotteita ja muumivaippoja lisättäväksi.
Kassia voi myöhemmin käyttää hoito-, kerho- tai jumppakassina.
Ajatuksena on myös, että kun äiti tulee tutustumaan perhekahvilaan, hänestä tulisi myös kahvilan vakiokävijä. Vauvakassi on saanut positiivista palautetta tuoreilta äideiltä.
Niin kuin monissa muissakin asioissa, lahjoituksilla on tärkeä osa vauvakassi –projektia. Kassikankaat saadaan lahjoituksina. Sukkalangat tekijät ostavat itse, mutta jonkin verran tulee myös lahjoituksia.
– Mielellämme otamme vastaan puuvillakankaita. Esimerkiksi verhot käyvät hyvin sekä nalle- ja vauvalanka, MLL:n paikallisjaoston puheenjohtaja Kerttu Hannila kertoo.
Tällä talkookerralla vauvakasseja saatiin aikaan yhteensä 49 kappaletta, jotka sitten matkaavat vauvakassivastaavan Kati Siika-ahon mukana neuvolaan jaettaviksi.
– Ilman talkoolaisia ei saada tehdyksi tarpeeksi vauvakasseja. Tervetuloa seuraaviin talkoisiin mukaan, Kerttu vielä iloisesti toteaa.
Talkooavusta tai lahjoituksista voi ottaa yhteyttä osoitteessa hannila.kerttu@hotmail.com
Sanna Vänttinen



