Maria Anias Kempeleen vuoden yrittäjä
09.11. 07:00

Maria ja Jarmo Anias olivat yhtä hymyä yrittäjäpalkinnon luovutustilaisuudessa, jossa muistettiin myös kansanedustaja Juha Sipilää kultaisella yrittäjäristillä 23 vuoden yrittäjätaipaleen ansiosta.
Rita Kumpulainen
Kempele Neljän lapsen yrittäjääiti Maria Anias on Kempeleen vuoden 2011 yrittäjä. Tunnustus luovutettiin hänelle Kempeleen Yrittäjät ry:n syyskokouksessa viime perjantaina.
Fysioterapeuttina kotikunnassaan työskentelevä Anias valmistui vuonna 1988 vanhan nimikkeen mukaan lääkintävoimistelijaksi. Ammatinharjoittajana hän aloitti jo seuraavana vuonna. Syy tähän oli selkeä.
– Lasten ollessa pieniä näin oli helpoin tapa yhdistää lasten hoito ja työ. Myös mieheni Jarmo veljineen on yrittäjänä, joten kun hänenkin työaikansa olivat epäsäännölliset, asia piti ratkaista jotenkin, ammattinsa alkutaivalta hymyillen muisteleva Anias kertoo.
– Aloitin työni toisessa hoitolaitoksessa. Kokeilin myös työntekijän roolia toisessa hoitolaitoksessa, terveyskeskuksessakin työskentelin sekä USA:ssa jopa yhden vuoden, mutta kyllä yrittäjänä olo veti kaikkein eniten puoleensa, Anias kertoo.
Maria Anias toimi yrityksessään kymmenkunta vuotta yksin, mutta vuodesta 1999 lähtien hänellä on ollut työntekijöitä. Nyt Kempeleen Fysioterapiassa on hänen lisäkseen kolme työntekijää. Maria itse on paitsi fysioterapeutti myös lymfaterapeutti.
Fysioterapiayrityksessä työ käsittää asiakkaiden hoitamista fysikaalisilla keinoilla eri menetelmillä, lihasten pehmittelyä, hermokudosten, selkärangan, nivelten liikkuvuuksien käsittelyä, turvotustilojen hoitoa.
– Sen lisäksi että asiakkaat käyvät täällä liikkessämme hoidossa, käyn hoitamassa heitä esimerkiksi hoitolaitoksessa. Teen myös kotikäyntejä ja esimerkiksi allasterapiaa Zimmarissa. Toimintatapoja on siis hyvin monenlaisia, Anias kertoo.
Osa yrittäjän ajasta menee hallinnollisiin tehtäviin, yrityksen johtamiseen, kirjallisiin töihin.
Fysioterapia-alallakin on paljon koulutustilaisuuksia. Maria Anias käy silloin tällöin pitämässä luentoja asiantuntijaroolissa. Esimerkiksi kelpaa kuorma-autokuljettajien ammattipätevyyden direktiivipäivä.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

