Lumijoella kasvaa Taitajia

06.04. 07:00

Lumijoen Taitaja-joukkueet eivät turhia hötkyile valtakunnallisen kisan suhteen. Sähkökytkennätkin ovat Anniina Viinikalla, Olli Lääköllä, Veli-Heikki Jokelalla ja Sakari Siitosella hallussa. Opettaja Paulus Huhtala luottaa nuorten kykyihin.

Meri Alaranta-Saukko


Lumijoki
Pienen Lumijoen kunnan koululaisilla on taito takaraivossaan ja kykyjä käsissään.

Tästä tosiasiasta on esittää vedenpitäviä todisteita.

Viime vuonna nimittäin Lumijoen joukkue tuli toiseksi valtakunnallisessa Taitaja-kisassa Oulussa. Kuluvana vuonna aluekilpailuun Haukiputaalla osallistui kaksi lumijokista joukkuetta ja molemmat selvittivät tiensä Kuopiossa toukokuussa järjestettävään loppukilpailuun.

Se ei ole huonosti, kun aluekisaan osallistuneesta 50 joukkueesta viisi pääsi jatkoon. Sitä ennen oli 50 paikalliskisaan osallistuneesta niinikään valittu viisi jatkoon. Finaalipaikkakin merkitsee siis jo kaksinkertaista voittoa.

Onkohan lumijokisilla joku salainen ase? Miten oppilaita on valmennettu taitaja-kisaa?

– Eipä juuri mitenkään. Minulla ei ainakaan ole nuorten menestykseen osaa eikä arpaa, hymyilee yläkoulun teknisentyön opettaja Paulus Huhtala.

Sen verran on sentään ohjeistettu, että yhdessä on etukäteen mietitty kisan työnjako. Yhtenä ratkaisevana tekijänä lopputuloksessa nimittäin on tehtäviin käytetty aika. Tehtävänannon jälkeen joukkueilla on 15 minuutta aikaa laatia sotasuunnitelma, ennen kuin kello alkaa raksuttaa.

– Olemme jutelleet siitä, kuka aloittaa mistäkin osiosta, Huhtala sanoo.

Netissä on yli sadan Taitaja-kisan tehtävän pankki.

– Niiden avulla olemme harjoitelleet jonkin verran, toteavat Anniina Viinikka, Sakari Siitonen, Veli-Heikki Jokela ja Olli Lääkkö. Haastattelupäivänä poissa olivat porukkaan vielä kuuluvat Joonas Karjula ja Heidi Hyväri.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT