Linnakangastalolla kiipeillään seinille

19.10. 07:00

Satu Niskanen

Kempele Oppilaat kiipeilevät liikuntasalin katon rajassa – ja ihan luvan kanssa. Osa lapsista kannustaa maan tasolla: Hyvä, pystyt siihen! Kiipeä ylös asti!

Linnakankaan koululla pidetään tänä syksynä seinäkiipeilykerhoa 3.–4.-luokkalaisille.

Linnakankaan koulu on ainoa Kempeleen opinahjoista, joka tarjoa mahdollisuuden seinäkiipeilyyn. Kerhon ohjaajina toimivat luokanopettajat Maarit Korpela ja Mika Parkkisenniemi, jotka ovat käyneet virallisen kiipeilyohjaajakoulutuksen.

Maanantaina 10.10. kiipeilykerhossa on vain poikia. Ohjaajat kertovat, että kerho aloitettiin syyskuun lopulla. Tuolloin mukaan tuli 30 lasta, joten heidät jaettiin kahteen ryhmään, tyttöihin ja poikiin.

Molempiin ryhmiin tuli noin 15 kiipeilijää. Maarit Korpela toteaa, että ryhmäjako oli pakko tehdä, jotta lapset ehtisivät kiipeillä enemmän yhden kokoontumiskerran aikana.

Linnakangastalon kiipeilyseinillä on neljä eri köysilinjaa. Korpelan mukaan reitit eivät ole kovin vaikeita, joten koululaiset selviävät niistä kyllä.

Seinäkiipeily kehittää voimaa ja notkeutta. Mika Parkkisenniemi toteaa, että kiipeillessä lasten rohkeus kasvaa ja kehonhallinta paranee.

– Lapset saavat voimaa käsiin ja jalkoihin samalla kun koordinaatiokyky kehittyy. Kiipeilystä saa positiivisia elämyksiä, Maarit Korpela tietää.

Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

VIIMEISIMMÄSSÄ LEHDESSÄ
PÄIVÄN KYSYMYS

Joko olet aloittanut kuntokuurin?

LUKIJOIDEN KUVAT JA VIDEOT
Lorem ipsum dolor sit amet similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi.

KATSO KAIKKI KUVAT