Liitännäiselinkeinot ovat tiloille tärkeitä
01.02. 07:00

– Surutyötä on jo tehty, kun navetan parret ovat tyhjentyneet vähitellen, Hailuodossa veljensä Ossin kanssa maatilaa pitävä Lauri Suomela pohtii, kun toimintaa on jouduttu vähentämään.
Tiina Haapalainen
HAILUOTO Kahden veljeksen, Lauri ja Ossi Suomelan, yhteinen tila on selvinnyt monesta maatalouselinkeinoa koettelevasta vaiheesta, kuten 1990-luvusta, jolloin peltoja pantiin Hailuodossakin pakettiin. Uusjako puolestaan paransi maatalouden harjoittamisen edellytyksiä.
Viljelijöiden määrä on kuitenkin laskussa saarella. Suomelatkin valmistelevat tilan lopettamista.
Työn jakaminen kahden perheen kesken on toiminut Lauri Suomelan mielestä hyvin. Veljekset vaimoineen ovat huolehtineet karjasta vuoroviikoin. Se on auttanut jaksamaan raskasta työtä.
Kahden perheen omistamassa yrityksessä on panostettu myös toiminnan monipuolisuuteen. Se on ollut Lauri Suomelan mukaan elinehto. Lauri ja Ossi Suomela ovat rakentaneet tilalle uuden navetan, laajentaneet tilan toimintaa ja toimineet lisäksi maidonkuljettajina.
Kun veljekset ostivat tilan vanhemmiltaan vuonna 1974, siinä oli parikymmentä hehtaaria peltoja. Nykyään peltojen määrä on kasvanut 80 hehtaariin. Pelloilla Suomelat ovat viljelleet nurmea ja ohraa. Sitä varten tilalle valmistui kolme kesää sitten uusi kuivaava varastosiilo.
– Siinä saadaan kuivattua koko ohrasato, Lauri Suomela kehaisee.
Vuodesta 1996 lähtien Suomelan tilan yhteydessä on ollut leppähaketta elintarviketeollisuuden tarpeisiin valmistava yritys. Sen ostaminen oli sattuman kauppaa, joka jäi melkein tekemättä. Hakeyrityksen toiminta on kuitenkin osoittautunut kannattavaksi. Nykyään yrityksen toiminta-alueena on koko Pohjois-Suomi.
Toimintaan panostetaan Lauri Suomelan mukaan myös tulevaisuudessa, sillä se on tilalle tärkeä liitännäiselinkeino.
– Suunnitelmissa on hakebrikettien valmistaminen kalansavustamolle, hän kertoo.
Haasteellisinta yrityksen toiminnassa onkin raaka-aineen saaminen. Vaikka Hailuodon rannoilla leppää kasvaa runsaasti, sitä ei voi eikä saa hyödyntää suojelumääräyksien takia. Suomelakin hankkii leppää Kiuruvedeltä viidensadan kiintokuution verran vuodessa.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

