Lähiruokaa ja ruokakulttuuria
26.10. 07:00
Tiina Haapalainen
LUMIJOKI Ruokaharrastajat saattavat tuntea Oulun Slow Food -pöytäkunnan toimintaa, mutta tavalliselle kansalle se on kuitenkin vielä vieraampaa.
Vuonna 2008 Ouluun perustetun pöytäkunnan tavoitteet eivät kuitenkaan kuulosta hullummille tavallisesta kotikokistakaan. Pöytäkunta kertoo puolustavansa elämän pieniä nautintoja ja inhimillistä elämänrytmiä.
Ruokailun säännöllisyydestä ja laadusta sekä hyvistä pöytätavoistakin Slow Foodin kannattajat kantavat huolta.
– Slow Foodissa kyse ei ole niinkään hitaudesta tai verkkaisuudesta, vaan siitä, että elämän ei tarvitse olla niin kiireistä kuin se nykyään on, Oulun pöytäkunnan johtaja, lumijokinen Kalevi Lämsä kertoo.
Pöytäkunta perustettiin Ouluun ensimmäisen kerran jo vuonna 1995 Lumijoella Lämsän pirtissä. Toiminta kuitenkin hiipui, ja seuraavan kerran liikkeellä oltiin vasta 2000-luvun puolivälissä.
Uusi pöytäkunta syntyi Ouluun vuonna 2009, sen jälkeen, kun Kalevi Lämsä oli tavannut Italiassa Slow Foodin yhteyshenkilöitä. Pohjoismaiden yhteyksiä hoitava henkilö pyysi häntä perustamaan pöytäkunnan Ouluun. Viiden hengen porukka pisti pöytäkunnan pystyyn, ja sana alkoi kiertää.
Nykyään jäseniä pöytäkunnassa, jota kerhoksikin voisi luonnehtia, on 41. Joukkoon kuuluu niin amatöörejä kuin ruoka-alan ammattilaisia, joita yhdistää kiinnostus ruokaa ja ruokailua kohtaan. Suurin osa on Kalevi Lämsän mukaan aikuisikäisiä ihmisiä.
– Lisääkin jäseniä tosin toimintaan toivotaan. Varsinkin tuottajia on vähänlaisesti mukana. Kerho on kaikille avoin, joten kaikki kiinnostuneet pääsevät mukaan, maailman toiseksi pohjoisimman pöytäkunnan vetäjä Kalevi Lämsä toteaa.
Paikallistasolla toiminta on ollut vielä pienimuotoista. Pöytäkunta kokoontuu vuoden aikana kuusi kertaa, ruokailemaan tai tutustumaan yrityksiin. Pöytäkunnalla on ollut myös sushi-kurssi. Lämsä luonnehtii toimintaa vapaamuotoiseksi illanvietoksi, jossa keskeisessä roolissa ovat ruoka ja ruokakulttuuri.
Lue loput uusimmasta lehdestä!



