Kylätalo on viimeistä silausta vaille valmis
07.09. 07:00

Syyskuun alkupuolella Hailuodon kylätalon ulkopinnat maalattiin. Enää jäljellä on jonkin verran sisätilojen maalausta ja rännien asennus. Sen jälkeen talo on valmis.
Tiina Haapalainen
HAILUOTO Kylätalon remontti aloitettiin Hailuodossa kolme vuotta sitten. Tänä kesänäkin kunnostustyöt ovat jatkuneet siihen malliin, että talo on jo 95-prosenttisesti valmis hankkeen rakennusvastaava Anneli Karsin mukaan.
– Lokakuussa tulee kuitenkin kolme vuotta täyteen, mutta kosteuden takia sisämaalaukset on siirrettävä ensi kevääseen. Viimeisiin töihin joudutaankin hakemaan jatkoaikaa vuoden verran, Karsi kertoo.
Ensi kesään hän arvioi jäävän maalaustöitä kellarissa. Maalattavia yksityiskohtiakin on vielä paljon jäljellä. Ulkoa puolestaan pitää vielä korjata räystäät kahdelta sivustalta ennen rännien asentamista.
Työtuntien määrää ei ole vielä laskettu. Vuosi sitten Anneli Karsi kertoo laskeneensa väliaikatietoja talkoolaisten työmäärästä, ja loppulukemaa hän luonnehtii kovaksi. Ylärajaahan ei talkootunneille ole.
Talkoolaisia hankkeeseen on löytynyt mukavasti. Varsinkin talon kunnostuksen alkaessa heitä oli paljon.
– Selkeä sääntö kuitenkin näyttää olevan, että mitä pitemmälle talkooprojekti jatkuu, sitä vaikeampi on innostaa väkeä mukaan, Anneli Karsi naurahtaa.
Ennen talkooperinne tarkoitti sitä, että kaikki kyläläiset tulivat uusimaan esimerkiksi kattoa, sillä kaikki tiesivät vuorostaan tarvitsevansa naapuriapua. Nykyään vapaa-aikaa on aiempaa vähemmän, ja sille löytyy helposti käyttöä.
– Kuitenkin talossa vierailleet selvästi arvostavat sen kunnostamista, vaikka talkoisiin he eivät olisi ennättäneetkään. Monet toteavat sen olleen kauheassa kunnossa, Karsi kertoo.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!

