Kurki muuttaa etelään
28.09. 07:00
Rita Kumpulainen
Tyrnävä Sisältä kuuluu puheensorinaa, nauruakin välillä. 12 vuotta Tyrnävällä asunut Kukka-Maaria, Maija Kurki on ystäviensä keskellä. Ilmassa on kuplivaa iloa, mutta myös kirpeää haikeutta. Kaikki tietävät, että Kurki muuttaa etelään.
– Tuota Maija mokomaa tulee niin ikävä, tiivisti tunnelman sairaanhoitaja Terttu Kallinen, yksi Maijan ”rääkkääjistä.”
Ronski nimitys sopii Tertulle, kuten myös terveyskeskuksen jumpparille, Eila Maalismaalle. Kun Maija puhuu näistä kahdesta ihmisestä, hän tekee sen hellästi, rakastaen.
– Nämä kaksi ovat tehneet Tyrnävän vuosinani minulle niin paljon hyvää, Maija sanoo kyyneleet silmissä.
Kun Maija Kurki muutti Lahdesta Tyrnävälle vuonna 1999, kunnassa oli noin 5 200 asukasta. Etelä-Suomen ystävät luulivat, että nyt on Maija joutunut semmoiseen korpeen, että tuskin siellä on edes minkäänlaista kulttuuria, muusta elämästä puhumattakaan.
Pahasti joutuivat ystävät muuttamaan käsitystään pohjoispohjalaisesta lakeuden kunnasta. Maija pääsi kertomaan heille, että Tyrnävällä on huippuvireä, tasokas kirjasto, on kirjoittajia ja maalareita, on kaikella tavalla itsensä ja kotipaikkansa kanssa sinut olevia ihmisiä.
Maija ei jäänyt uuden kotinsa seinien sisäpuolelle. Hän aloitti tutustumisen kotikyläänsä ja ihmisiin laajentaen reviiriään myös naapurikuntien puolelle. Hän koki myönteisiä yllätyksiä laidasta laitaan. Energinen ihminen otettiin hyvin vastaan. Maija sai kokea vanhan sanonnan käyvän toteen eli metsä vastaa niin kuin siihen huudetaan.
Lue loput uusimmasta lehdestä!




