Koulutus ei ole ilmaista kehittyvissä maissa

18.08. 12:21

Tiina Haapalainen

LIMINKA Kun ihmisellä on riittävän paljon tahtoa muuttaa asioita, saa hän paljon aikaan. Niin on käynyt ainakin pian 34 vuotta täyttävän Joanna Härmän kohdalla.

Liminkalaislähtöisen Risto Härmän nuorin tytär valmistui ihmisoikeusjuristiksi, lähti ensimmäiselle työkomennukselleen Intiaan, tapasi siellä aviomiehensä Gaurav Sidhun ja avioitui tämän kanssa nopeasti. Ja yhtä nopeasti nuori pari päätti perustaa yksityiskoulun Gaurav Sidhun isän kotiseudulle, Chakarsiin, keskelle intialaista maaseutua.

Alku oli hankalaa. 24-vuotias nuori nainen oli päättänyt, että kaikki tehtäisiin säntillisesti lakien mukaan. Hän ja Gaurav eivät halunneet käyttää lahjuksia kouluhankkeen edistämiseksi. Tavoitteena oli toimia mahdollisimman eettisesti ja moraalisesti.

Käytäntö osoitti sen kuitenkin mahdottomaksi. Sen he ymmärsivät käytyään tuloksetta neljä kertaa viranomaisten luona hakemuspapereiden ja piirustusten kanssa. Joka kerta heiltä pyydettiin papereihin täydennyksiä, vaikka ne olivat jo täysin valmiit.

– Haasteellisinta oli kuitenkin löytää rakennusmiehiä, jotka pysyivät työmaalla. Intiassa työntekijät poistuivat työmailta saatuaan palkkansa. Oli siis maksettava rakentamisesta vasta työn päätyttyä, Joanna Härmä kertoo.

Vaikeaa oli myös opettajien löytäminen köyhällä maaseutualueella. Heidät oli tuotava muualta, ja se taas merkitsi lisää rakennettavaa. Opettajille oli tehtävä asuntola.

Koulu oli kuitenkin Joanna Härmälle ja hänen miehelleen niin tärkeä projekti, etteivät he halunneet antaa periksi. Lapset kävivät tehtaissa töissä ja ompelivat jalkapalloja tai auttoivat maatiloilla, koska heidän vanhemmillaan ei ollut varaa kouluttaa heitä.

– Lasten työntekoon ei ollut pakkoa, sillä heidän vanhemmillaan oli varaa kasvattaa ja hoitaa heitä. Rahaa ei kuitenkaan ollut koulutukseen, Joanna Härmä toteaa.

Koulun rakentamiseen Joanna Härmä ja Gaurav Sidhu saivat lahjoituksia Iso-Britanniasta. Siellä kouluhanke sai julkisuutta, ja se taas sai tavalliset ihmiset liikkeelle. Yhä useampi ryhtyi lahjoittamaan koululle säännöllisesti 5-40 puntaa kuukaudessa.

Ja loppujen lopuksi koulu valmistui nopeasti. Siihen meni aikaa vuosi ja kymmenen kuukautta. Tosin koulua on laajennettu ensimmäisen osan valmistuttua. Viimeisimpänä valmistuivat atk-luokka ja kirjasto.

– Tietokoneet ja niihin tarvittavat aurinkopaneelit kuitenkin puuttuvat vielä. Ja paneelit ovat välttämättömiä, sillä Chakarsissa sähköä saattaa tulla vain tunnin verran vuorokauden aikana - päivällä tai yöllä, Joanna Härmä kertoo.

Tällä hetkellä koulussa on yli 300 oppilasta, jotka kaikki ovat tyttöjä. Paikallisyhteisö toivoi juuri tyttökoulua, sillä niin hindut kuin muslimit haluavat pitää tytöt ja pojat erillään varsinkin teini-iässä. Myös opettajat ovat pääsääntöisesti naisia, ja heitä on koulussa on 14. Luokka-asteita on suomalaiseen yläkouluun saakka. Joanna Härmän ja Gaurav Sidhun tavoitteena on kuitenkin ryhtyä opettamaan vielä kahta lisäluokkaa. Ne käytyään koulussa opiskelleet tytöt pääsisivät jatkamaan opintojaan yliopistoon.

– Ensin ajattelimme, että emme opeta ylimpiä koululuokkia lainkaan. Mutta toisaalta emme kyllä raski laittaa tyttöjä muihinkaan kouluihin. He ovat jo oppineet ja tottuneet meidän tapaamme opettaa. Ja vanhimmat oppilaat saivat yhtä lukuunottamatta kaikki niin hyvät tulokset kokeissa, että he voisivat tulosten puolesta jatkaa opintojaan, Joanna kehuu ylpeänä oppilaitaan.

Nykyään Joanna Härmä työskentelee koulutusasiantuntijana Nigeriassa. Iso-Britannian järjestämässä maailman suurimman, 80 miljoonan punnan hankkeen tavoitteena on selvittää yksityisten koulujen määrä Nigeriassa. Tehtävä on haastava, sillä yksityisiä kouluja perustetaan maassa ilman lupaa. Yksityiskoulut ovat siis laittomia, mistä johtuen ne pyrkivät myös piilottelemaan. Edes Nigerian hallinnolla ei ole ollut tähän asti selvyyttä yksityisten koulujen määrästä.

Härmä kertoo, että köyhille tarkoitettuja yksityisiä kouluja perustetaan paljon kehittyvissä maissa. Valtio on monin paikoin epäonnistunut koulutuksen järjestämisessä, eikä kukaan halua lähettää lapsiaan valtion kouluihin. Opettajat tulevat opettamaan, jos tulevat. Siitä ei ole takuuta, sillä palkka juoksee, vaikka töitä ei tekisikään. Ihmiset siis avaavat omia koulujaan.

– Laittomissa kouluissa noudatetaan tavanomaisia opetussuunnitelmia. Niiden tilat ovat kuitenkin huonokuntoisia ja opettajat epäpäteviä. Siitä huolimatta ne ovat monesti ainoita kouluja, joihin köyhien lapset pääsevät. On siis vaikea sanoa, mitä pitäisi tehdä kouluille. Muita vaihtoehtoja ei välttämättä ole olemassa, Joanna Härmä muistuttaa.

Intialaiskoulu jatkaa kuitenkin elämäänsä. Sen puolesta järjestetään lauantaina Limingassa konsertti, jossa esiintyy Katja Sutela ystävineen. Konsertin tuotto lahjoitetaan koululle aurinkopaneeleiden ja tietokoneiden hankkimista varten.