Korsukuoro musiikkimatkalla jo kokonaiset 20 vuotta
30.11. 07:00
Rita Kumpulainen
Tyrnävä Temmeksen Korsukuoroon voidaan liittää terve itsetunto ja sydämen pohjasta lähtevä kotiseuturakkaus. Jo 20 vuotta kuoro on kuulunut olennaisena osana Temmeksen ja kuntaliitoksen jälkeen myös Tyrnävän juhlien ja tapahtumien esiintyjäkaartiin.
Temmeksen miehet eivät ole pelänneet astua suuremmillekaan näyttämöille. Heitä on kuultu ja nähty kirkoissa ja kouluilla, turuilla ja toreilla, ja aina heidän esintymiseensä on liittynyt yhdessä tekemisen riemu, halu olla olennainen osa yhteisöä.
Näiden ominaisuuksiensa ansiosta Korsukuoro on saanut vankan ihailijakunnan kotona ja kauempana.
Korsukuoron arvostus yleisön keskuudessa on ollut alusta asti vankkumaton. Muistamisiin liittyy myös temmesläistä huumoria, joka osoittaa, että nyt on kyse omista juuristaan terveellä tavalla ylpeästä ryhmästä.
”Tiploomi” lukee muistamisessa, jonka Temmeksen kunta luovutti kuorolle 31.12.2000. Kunniakirjassa muistutetaan, että Temmekseltä ollaan ja kehataan kehua. Temmesläisyys on paperin mukaan aktiivisuutta, idearikkautta, jääräpäisyyttä, omaleimaisuutta, positiivisuutta ja kotiseuturakkautta.
Paremminhan tuota ei voi sanoa. Korsukuoro on kiinteä osa noin 800 asukkaan Temmeksen pitäjässä. Kuntaliitos ei heikentänyt temmesläisyyttä. Kävi itse asiassa päinvastoin. Temmesläiset ovat entistä positiivisemmalla tavalla temmesläisiä.
Etulinjalla - suurkeräys 1997 kiitti Korsukuoroa keräyksen hyvän tuloksen varmistamisesta. Keräys oli kunnianosoitus maamme itsenäisyyden puolesta taistelleille rintamamiehille ja -naisille. Kunniakirjan allekirjoittajana on Limingan-Temmeksen Rintamamiesveteraanien puolesta kunnallisneuvos Erkki Korhonen.
Tyrnävän kunnan kulttuuripalkinnon Korsukuoro kävi pokkaamassa vuonna 2004.
Lue lisää uusimmasta Rantalakeus-lehdestä!



